"Elä yhtään siinä ylpeile, sillä Luikurisen akan kanssa se omakin miehesi elää!"
Liisa ei ollut jaksaa käsittää asiaa, mutta menetti malttinsa, otti patukan, rapsi sillä lapsiansa kintuille ja torui:
"Ettekö kuule siinä, jotta istumaan ja kirja käteen!"
Hän ajoi lapsensa pöydän taakse ja viskasi niille vanhan aapisen, sekä yritti jatkaa työtänsä. Mutta Kaisa ei hellittänyt. Hän jatkoi:
"Siellä oli karhunkierrosmatkaltaankin tullessa maannut Luikurisen saunassa koko yön ja Luikurisen akka oli käynyt vähä väliä kodassa muka kanoille ruokaa viemässä."
Liisa tyrmistyi. Pirhonen oli todellakin kierrellen puhunut siitä missä he olivat olleet viime yön. Oli sanonut maanneensa Luikurisen heinäpieleksen juurella. Pää meni jo sekaisin. Hän alkoi riidellä Kaisalle:
"Pitäisit sinäkin sitä suutasi vähemmällä, etkä juoksisi pitkin maita ja olisi härkkimenä jokaisen vellikattilassa… On noita itselläsikin jo kuusi, joilla ei ole isää yhdelläkään!"
Suuttuneena viskasi hän Pirhosen housut penkille ja sieppasi rukkinsa.
Kaisa riiteli nyt:
"Visko vaan housuja!… Luikurisen akan miehen housuja sinä viskot!… Aamuyöstä vasta oli Jumppanen löytänyt miehesi Luikurisen saunasta ja seipään kanssa oli ajanut pellolle!"
Liisan korvissa humisi ja päähän nousi kuuma veri. Hän alkoi jo uskoa, kun kuuli Jumppasen nähneen. Kaisa jatkoi ilkeästi: