Ei vastausta. Pirhonen jauhoi edelleen:
"Se tämä Koljosen härkä on huonoa rotua."
Turhaan odotti hän taas vastausta, syleksi ja meni etemmä:
"Luikurisella olisi ollut hyvärotuinen sonni… Olisikin oikeastaan muutettava."
Liisan rukki alkoi hyristä kiivaammin ja kiihkoissansa vetäsi kehrääjä levettä minkä kädet ylettyivät. Pirhosen olo kävi vaikeaksi, mutta hän koetti jatkaa:
"Vaikka myötäisi tämä Mustikin vasikka keväällä ja ostettaisi syystalvella vaikka se Tuunaisen lehmän vasikka… Sen emä on runsaslypsyinen."
Välillä hän nyt kiskoi päreitä ja luullen Liisan äänettömyyttä suostumukseksi lisäsi:
"Vaikka myötäisi tämä oma vasikka Luikuriselle syksyyn asti velaksi, niin sittepähän olisivat rahat säilössä sen takana."
Vihaisena lähti Liisa ulos, paiskaten oven kiini. Sekavana pistäytyi hän läheiseen Tuunaisen mökkiin. Siellä oli jo käynyt Rönty-Kaisa, joten väki tiesi asian. Kaikki olivat sen johdosta salaperäisiä, eikä Liisaltakaan puhe sujunut. Äänettöminä istuttiin, kunnes Tuunaisen eukko kysyi säälien:
"Joko sitä on sinulla Liisa miten paljo tätä ikää?"