IV.
Mit' on liesi, lämpö lieden! Kulkevat sodissa miehet, vaan on sielläkin sykähti sydän lieden laittajalla.
Rounin lähdettyä oli Riekin vaimo alkanut puuhailla seuroja ja toimitti miestänsä noutamaan Mainua puhumaan lohtua ja rauhaa tämän uhkaavan murheen uhatessa. Hän se oli aikoinaan toimittanut ja puuhannut Rounin ja Viemin avioliittoakin. Hän rakasti Viemiä kuin omaa lastansa, koki sitä johtaa ja taivuttaa uskoon ja käski miehensä, Mainua Rounin luota tavatessaan, pyytämään Viemiä tulemaan hartausseuraan.
Sille asialle se nyt Riekki saapui, Viemi oli yksin kotona. Rouni oli veljensä Mainun kanssa lähtenyt polttamaan viime kesänä kaadettua kaskea. Hän puhui Viemille asiansa, kehoitti tulemaan seuroihin.
Mutta Viemi ikäänkuin esteli.
"En minä tiedä", puheli hän, ei tosin suoraan kieltääksensä, ja kun
Riekki jatkoi, niin hän kuin ajatellen lisäsi:
"Niin… Onhan se hyvä asia." Hän sanoi sen kuin lapsi, ahkeroi pikku puuhaansa ja lisäsi: "Mutta en tiedä… Mitä Rounikin sanonee."
Tiesi hän, että ei Rouni häntä estele, ei kiellä mistään, eikä hänellä itselläänkään ollut mitään seuroja vastaan, mutta hänellä oli nyt vain täällä hyvä ja keveä olla. Hän koki johtaa puhelua muuhun, sanoen:
"On tässä niin paljon yhtä ja toista… Pellava on kitkemättä ja paljon muuta askarta." Mutta Riekki vain jatkoi sittenkin, puheli:
"Pellavat ovat kyllä pellavia." Hän koki sovitella, varsinkin vaimonsa toivomuksien vuoksi, ja jatkoi: