"En minä sitä muuten niin kärttäisi… mutta se Kieru kun sitä vaati ja käski että pyytää." Viemi vaikeni, toimi toimiansa. Riekki heltyi hänelle kuten lapselle, puheli, kyseli:
"Sitä on sinullakin eläviä", tapaili hän mieli niin omituisena, ja kuin muiden sanojen puutteessa kysäisi:
"Mitenkä sinulla tässä menee? Ne olot ja pellavan kitkut?"
Ja oli kuin olisi Viemissä silloin sykähtänyt jotain, jota hän ei itse tajunnut, jotain kaihoisaa, hellää ja selittämätöntä. Teki mieli vetäistä huivia alemmaksi silmien varjoksi. Hän kohenti vasua penkille, ja tapaili:
"Mitäpäs tässä… Ei tässä mitä puutu." Hänelle tuli äkkiä omituinen olo. Hän lisäsi kuin itsekseen kaipaillen:
"Milloinhan kitket, milloin itket."
Se tuli niin hiljaa, kuin omalle itselle puhellen, oikeastaan ensi kertaa elämässä. Vaiettiin. Lopulta Viemi lupailikin sinne seuroihin tulla, ei juuri luvataksensa, vaan sanoaksensa jotakin. Riekki lähti kaskenpolttajia etsimään. Yksin tupaan jäätyänsä yritteli Viemi siinä alottaa taas työtänsä, mutta ei se tahtonut nyt sujua. Tuvassa oli hiljaista, tyhjää. Ainoana elona ulkoisesta maailmasta tuntui olevan hiljaa heloittava päivänpaisteinen akkuna, kaihoisa ja äänetön, kuten kaikki muukin. Tuli outo olo. Ei tehnyt mieli mitään miettiäkään. Ajatukset vain hajosivat ja haihtuivat maailmalle.
Eikä hän tiennyt, miksi hänen teki mielensä nyt itkeä. Ei hän tiennyt miksi itki, ei surrut mitään, ei toivonut. Hän itki vain itkeäksensä, kuin jonkun hiljaisen aavistuksen edessä.
* * * * *
Se oli tyyni, poutainen päivä. Veljekset polttivat kaskea mäenrinteellä. Vaikka ei käynyt tuulen veto, niin tuli kuitenkin kiipeili rinnettä ylös tasaisesti, nielasi tuontuostakin kuivaa ryteikköä aivan ahmien. Kasken siinä tasaisesti palaessa levähtivät nokiset polttajat sen reunassa, rinteen alla. Savu levisi tyynessä ilmassa leijailevaksi pilveksi, jonka lieve painui miesten kohdalle, heittäen heidän yllensä omituisen, paksun varjon. Taustana kohosi jyrkkä, alhaalla jo mustaksi palanut rinne, jossa tulireuna kiipeili yhä ylemmäksi punaisten tulikielien leikitellessä ja leimahdellessa paksuna tupruavan savun seasta. Vehmas metsä vain katseli näytelmää äänettömänä ja ohi savujen lentää hipasi yksinäinen palokärki.