"Mutta Herran armo ei torku." Kuulijat vaikenivat, olivat yhtenä kuuntelevana sydämenä, jolle hän puheli, puheli omiansa. Hän todisti Herran armosta:
"Se on karu, mutta selvä." Hän puheli sen armon tulosta, selitellen:
"Sinulla ovat orret karstaisina. Närehalkoja on tuvan nurkassa, mutta anna niiden olla. Älä siivoa, vaan anna olla. Kyllä Herra silti tulee. Tulee… Tu-lee. Ei kysy, onko paitasi päistäreinen, vaan tulee vain tupaan. Ja silloin sinulla on rauha." Yhä alttiimpana oli hänen edessänsä se kuunteleva yksi sydän, nämä keväisen metsäseudun ahdistetut pikku eläjät. Hän puheli omasta heräämisestänsä, siitä miten se Herran armo oli hänelle ilmestynyt. Hän kertoili:
"Minulle vain tuli äkkiä rauha ja hyvä olla. Siinä kaikki." Hän muisti sen kaiken nyt niin levollisesti ja jatkoi:
"Oli kuin olisi äkkiä työ lopetettu ja viikate pantu orteen. Ja silloin minä arvelin itsestäni että: onkohan täällä käynyt asiallaan Herra? Ja niinpähän oli." Se vähä oli hänelle riittänyt. Hän jakoi nyt siitä pienestä osastansa näille toisille kuin köyhä karuja muruja lintusille, jotka niistä ilostuvat, tuntevat saaneensa paljon, kaiken, ovat kiitollisia. Hän puheli yhä siitä samaisesta armon tulosta, selitellen:
"Sillä Herran armo ei tule remuten. Se tulee niinkuin köyhä, katsoo, onko sijaa, ja jos on, niin istahtaa ovensuuhun ääneti ja kyllä huomataan. Huomataan, veikkoset. Tulee vain halu olla kiitollinen ja niin se on hillitty, se veli meissä. Anna siis haluta ja vallita sen armon."
Ja tuntui kuin olisi maallinen kesä vierähtänyt iäiseksi, taivasten hiljaiseksi kevääksi. Lintunen nukkui, tuomi kukki sanattomana. Nämä muutamat ihmislintuset olivat vain kiitollisia siinä kesäisen, turvekattoisen majan pihalla. Ei sitä tiennyt mikä puhui, mikä oli tullut, ken outo istui tuvan karkealla rapulla. Pillahti vain kuin lasten suusta veisuu:
"Ah sielun', vallita suo Herran
Ja turvaa isääs' rakkaaseen."
"Aamen!" lopetti Mainu kaiken, istahti rapulle, vaikeni. Oli todellakin kuin olisi viikate pantu orrelle, levähdetty työn jälkeen ja tunnettu vain halu olla kiitollisia.
Mistä? Samapa se. Ihmiskohtaloista ehkä yleensä.