Varsinkin siitä Viemin ja voudin asiasta tiedettiin nyt jo paljon. Vouti oli, Rouniin vihastuttuaan, kerskannut asialla kaikkien kuullen ja siitä oli saanut sana siivet. Hopun leski Saira siitä nyt kertoili omia kuulemiansa jo Rounillekin. Oli tullut aivan kuin siitä kertoilemaan ja puheli:
"Niin. Niin ylpeästi sanoi vouti."
Hän kertoi jo niin varmasti, kun olisi todellakin ollut itse sitä voudin sanomista kuulemassa ja kuullut ihan kaiken sen, jota nyt kertoili. Hän jatkoi:
"Antaisi vain kartanoon Viemin, sanoi, niin itsellään olisi hyvä."
Tavallisiahan ne nekin asiat kyllä näissä oloissa olivat. Rouni vuoleksi kirvesvartta ja kuunteli ääneti. Ei siinä toki Viemi itse ollut kuulemassa. Ei se liioin näistä asioista tiennytkään, sillä Rouni oli kieltänyt Mainuakin hänelle mitään puhumasta siitä, joka nyt uhkasi.
"Ei se hänen surullaan lienny", oli hän Mainulle sanonut.
Mutta Saira vain jatkoi, puheli:
"Niin… Että kartanoon toisi vain Viemin, sanoi…"
Hän jatkoi:
"Minä kyllä hänelle että: Mitä sinä nyt hänestä tahtoisit? On niitä naimattomiakin. Mutta se vain oli ylpeä sen päälle ja äyhkäsi että: Hän jos kukaan… Vaikka naitu nainen, niin: Hän jos kukaan."