"Yhden näemme. Mutta sisällä voi olla toinen valtakunta, ja se on salassa. On ja pysyy salassa."
Veli ei vastannut. He painuivat kumpikin työhönsä. Vasta rupeaman loputtua johtui Rouni vuorostaan siinä levätessä kuin vastaukseksi puhelemaan:
"Salassa", puheli hän, tietämättä miksi se vastaus vasta nyt mieleen tuli, ja jatkoi:
"Mutta kerranhan sitä vielä seistään silläkin rannalla, jossa kaikki on jo selvää."
Kumpikaan ei tiennyt mistä toinen puhui, mitä tarkoitti. Sanat vain olivat soveltuneet itsestänsä ja niihin kätkeytyi kaikki se, mikä oli puhujille itsellensäkin salattua: nuoren naisen kesäinen aitta, jonka pieni ovi oli auki. Aitassa oli vain pellavapuvut orrella ja vähät vaatteet sijoillansa, eikä mitään muuta, ja kuitenkin oli siellä koko se sydämien ja kesän valtakunta, joka oli salaisuudessa ratkaiseva ihmisten kohtalot.
* * * * *
Nyt on sunnuntaipäivä.
Viero oli asioillansa ja samalla Rounin asioilla kylillä. Kylien raiteilla oli kesä ja pyhä. Viero oli ennen Rounille tuloansa ollut kartanon töissä. Häntä oli niinä aikoina rakastellut Tuovin Lienu ja rakasteli se yhäkin, vaikka ei tiennyt, mieliikö Viero häntä. Siksipä hän ei tahtonutkaan huolia Avin Mieristä, joka häntä rakasteli. Mieri oli yksi niistä uskaliaimmista, jotka puuhasivat vastarintaa Laukon Juhan kanssa.
Kyllä Lienu hänestä piti, mutta hän olisi mieluummin tahtonut Vieron.
Nyt oli raiteilla nuorten menoa. Joku lauleskeli, hoilasi: