* * * * *
Mutta myöhemmin oli Laukon pihalla miehiä koolla muulla asialla. Kartanosta oli jo niillekin anastettujen talojen isännille lähetetty määräyksiä, milloin on saavuttava töihin. Lähetystö ei ollut vielä palannut matkoiltansa. Jotkut sanoivat, että siinä on vielä kipene toivoa, mutta toiset sen kielsivät ja tahtoivat, että koko Luikki on ajoissa hävitettävä maan tasalle.
"Kipenet tässä, helkkari", kiroili Laukon Juha, ja nähtyänsä Vieron olevan muiden joukossa hän vannotti sitä lujalla:
"Viero! Seisotko, jos tulee tosi?"
Ja vastausta odottamatta hän lisäsi:
"Ota Rounista oppi… Seiso lujana niinkuin sen poika!"
Ja sanattomiahan ne lupaukset yleensäkin olivat. Se vain erkani, ken ei halunnut, ja Viero ei eronnut. Jotkut siinä puhuivat sanan, ei vastaan, ei myötä, vaan kuten kypsässä asiassa.
"Mikä on tullakseen, se tulee", arveli joku ja toinen lisäsi:
"Se kohtalo tässä ratkaisee."
"Kohtalo!" kiehahti Laukon Juha ynseänä ja jatkoi: