Vierolle hän sitä oikeastaan tarkoitti, vaikka Lienulle puheli. Ja
Lienu vastaili samaan tapaan:
"Olkoon!… Mutta en minä vain kestään."
He typöttivät. Toivoivat he kyllä, että Viero jäisi, ja oli se tuo Lienu Vieron mielestä kyllä sievä, mutta ei häntä nyt mieli vetänyt. Hän jouduttautui kotimatkalle. Sieltä metsien takaa kuvastihe hänelle nyt se Viemin pieni, hiljainen aitta niin orpona ja sirona, että hän halusi vain rientää sen luo, sillä siellä tuntui olevan parempi ja paras olla. Oikotie vei yksinäisen ison metsäkosken kautta. Hän meloi joen yli koskenniskasta. Siitä oli vain taival jalkapolkua Viemin veräjälle ja sitä polkua kulkiessa hänestä tuntui, kuin olisi hän ollut kesäinen lemmenkävijä, joka rientää sinne, missä oma yksinänsä iltaisella aittansa kynnyksellä ompelee ja odottaa häntä.
Eikä hän erehtynyt. Päivä oli jo maillaan. Kun hän tieaukon suusta pujahti metsän lehtitaivaan alta vainion polulle, istui Viemi aittansa aukinaisella ovella ja vihreät koivut heloittivat ensi hämyssä. Veljekset istuivat paitasillaan tuvan rapulla, eivät puhelleet, oleilivathan vain. Kun Viero saapui, tuntui kaikista, kuin olisi nyt ollut perhe koolla ja tuvan pöydällä pieni illallinen viime tullutta poikaa odottamassa ja kaikista tuntui silloin rauhalliselta.
"Siunaisit nyt jo Viemi, itsesi, ja menisit jo levolle", puheli silloin
Rouni sinne aitalle pihan yli. Ja kun Viemi lopulta poistui tupaan,
niin hän kuin jatkoksi puheli nuoresta vaimostansa veljellensä
Mainulle:
"On tässä kuin talon sielu… Muuta kun tuota tässä on niin vähän."
Hän vaikeni. Kuuli vain kuinka oven puusarana narahti siellä takana Viemin jälellä ja hänen mieleensä jäi se nuoren vaimon kepeä käynti, jonka hän oli huomannut Viemin siitä heidän välitsensä hiljaa tupaan poistuessa.
* * * * *
Ja sitten alkoivat leimahdella tulevien tapahtumien ensimäiset pilvet
ja vihaiset liekit. Avin Mieri oli Luikin alustalaisia, kuten Tuovin
Lienukin, jota hän rakasteli. He olivat molemmat kartanon päivätöissä.
Siellä tapasi voudin apulainen Mierin tyttönsä parissa.
"Vai työajalla!" alkoi hän haukkua. Hän määräsi molemmille rangaistukseksi lisää työpäiviä. Nuori mies kiivastui, mutta Lienu sovitteli: