Epätoivolle, mielenmasennukselle ei pidä antaa valtaa, hän tarkoitti ja lisäsi:
"Köyhyydessäkin voi olla rikkaus ja surussa lohtu."
Se tuli sydämestä, itsestään, ilman miettimisiä. Mutta Rouni voimistui taas nuoreksi. Hän puheli raskaasti:
"Ei se, Mainu, ole ihan niin."
Ei hän kieltänyt sitä, että köyhyydessä on rikkaus. Päinvastoin. Hän jatkoi:
"Minä en ole koskaan köyhyyttäni nurkunut, enkä piikkoista paitaani vieronut ja vähäksynyt, ja pahin, mitä minulle voisi sattua, olisi sittenkin se, että minä olisin rikas, sillä rikkaus on varastettua. Toisen työtä ja ryövättyä se on. Ja se olisi paha merkki minun otsassani." Mainu vaikeni. Veljen sanat olivat taas tulleet jykevinä kuin hirsi. Rouni varustautui tarttumaan työhönsä ja lopetti:
"Minä olen maailmalta toivonut ainoastaan sitä, että se antaa minun rauhassa omaa kohtaloani kantaa. Kun minäkään en kerran kenenkään varpaille astu."
Hän painui työhönsä. Tuli ilta. Hän oli jo kylpenyt ja istui yksinänsä saunansa oviseinän vieressä. Myöhäisen illan päistäreinen valo käärieli huntuunsa pihaa, sen puita ja matalia asunnoita. Hän vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Hän näki Viemin käyvän noutamassa viimeistä sangollista iltavettä, näki matalan kaivonvintin liikkuvan ja Viemin poistuvan sankoinensa. Mieleen muistuivat entiset ajat. Tässä samassa saunassa, tai sen samalla sijalla sen edellisessä, oli hänen vaimo-vainajansa synnyttänyt ne monet lapsensa, joista oli vain muisto jälellä. Mieleen palasivat niiden synnytysten monet raskaat, puutteiset päivät ja hän muisti niinä päivinä täällä matalassa saunassa eläneensä elämänsä monet hellimmät hetket. Vaimon alistuminen yhteisen kohtalon alle oli hänet silloin aina saanut sanattomaksi. Hän oli vain tuntenut aivan vihlovan hellyyden povessansa piikkopaidan alla. Nyt oli se vaimo poissa, sen viime kohtalot häneltä salassa, kuolo tuntematon. Hän istui ja istui, yllä lempeä yö ja sen palttinainen hiljainen hämärä valo ja edessä kova maailma ja sen loittoisimmilla sijoilla vaimon unohdettu hauta, jolla kasvaa ruoho ja josta ei miehelle vihi koskaan saavu.
* * * * *
On jo keskikesä.