Kun lähestyi Vaitin taloa, sen vähiä viljelyksiä, pisti ensimäisenä silmiin matalan tuvan ylettömän pitkä viirinsalko. Se tuntui aivan suhdattoman pitkältä verrattuna talon pienoisiin asumuksiin, tuvan pikku akkunaan ja kaikkeen. Kun nyt, hiljaisen päivänlaskun edellä, lähestyi samaista taloa, pilkotti sen pieni akkuna kartanopuun alta iltahohteen häikäisemänä. Varjoon tuntuivat silloin jäävän pystyn turvekaton jykevä harjahirsi, aidan seipäissä kuivuvat lehtikerput, matalat aittaset ja kaikki muu. Ainoastaan vähän loitommalla oleva riihi kuvastihe selvempänä tässä omituisessa iltanäyssä.
Nyt tiesivät siellä kertoa yhä ja yhä uutta niistä voudin aikomuksista Viemin suhteen. Vouti oli siitä juovuspäissään aivan kerskunut, halventanut eukkoja ja eukot olivat heltyneet omaa sisartansa uhkaavasta tuhosta ja oman, yhteisen kohtalonkin vuoksi.
Siitä nyt juttuiltiin. Viero oli siinä muiden kuulijoiden lisänä. Vaitin emäntä oli juurikään juottanut vasikat, puhdisteli nyt kiulujansa ja puheli siihen puheen sekaan surullista:
"Sehän se on naisen osa. Kestä vain ja kärsi. Olipa vouti tai jos mikä."
Miehet vaikenivat. Emäntä jatkoi, sureili: "Hivu vain ja hivise. Mutta siitä elä hiisku, että onko se minullakin oma onni ja osa."
Ja toiset eukot kiukuttelivat samaa, kuten kaakkurit kuikuttavat yhteisessä hädässä.
"Niin justiinsa! Hivu vain ja sano että: mitäpä tässä minusta. Ihan se on", kaihoili Lamun Mai, ja monet toiset säestivät samaa.
"Se on onni yksillä ja toisilla kipu", puheli taas emäntä. Tuoreita humaloita siinä oli pöydällä punainen koppa kaljaa varten, vaikka eivät nuo näkyneet vielä olevan muuta kuin alkuja. Hän puuhasi sitä asiaansa ja lopetteli kaipaavalla:
"Koska tuo sitten tullee kaikille se kirkas!"
Se oli kuin hautajaismenoa ja mielialaa. Kukin näki vain pimeän osansa ja harmaan maailman, jossa vain yhdet valitut loistivat harmauden seassa onnellisina kuten tämän tupasen pieni ikkuna siinä iltahohteensa valossa, loistaessaan harmaan talopahan ainoana ihanana valona, samalla kun tuvassa hiipi mielissä huoli siellä matalien, nokisten orsien alla.