"Muuten vie vaoltasi joka jyvän vieras."
Mutta kun Viero sinä iltana vaelsi yksinänsä kotimatkalla, oli hän tavallista vakavampi. Hän johtui nyt ensi kertaa elämässänsä muistelemaan niitä monia mieronteitä, joita hän oli kierrellyt, ensin ihmisten armoilla, sitten pikku kerjäläisenä, myöhemmin talojen ja hovien työläisenä. Paljon hän muisti sieltä selvästikin, enemmän kaukaisena hämäränä. Siellä oli vieras riihi, jossa hän oli puinut, siellä luhti, jossa oli nukkunut, kaikkialla miero, jota oli vaellellut. Hän muisti talon, jossa oli jättänyt kerjuupussinsa ja lähtenyt kerjäämään työtä. Se kaikki oli nyt siellä takana kuin öinen, määrätön taival, jossa ympäröi korpi ja jota vaeltaessa alati kaipaa siltä taipaleelta pois, johonkin talon tupaan pääsyä.
Kunnes sitten vasta nyt, Rounin kohtalokkaaseen taloon päästyä, oli hänellekin avautunut se kaivattu tupa — ei talo itse semmoisenansa, vaan sen nuori emäntä Viemi. Koko hänen vähä maailmansa oli nyt samaisessa Viemissä ja hän tunsi olevansa rikas.
Oli jo sydänyö. Korven puut seisoivat aaveisina epäselvässä yövalossa. Kuului jo sen ison kosken kohina, jonka niskasta oli yli melottava. Ei yhtään ääntä. Kun hän silloin, sydänyön hetkellä, meloi joen poikki ja mela kolahti kiveen, pelästyi siitä havahtanut lintu ja läksi vaakkuen lentoon. Hän huomasi, että se on korppi, ja sen öinen koikunta sekoittui omituisesti yksinäisen kosken jymisevään kohinaan ja kuohuun.
* * * * *
Ja yhä se vanha Tairakin niillä teillänsä vaelteli. Hän oli taaskin löytänyt ne jo kerran kokonaan kadonneet jälet ja lähestyi näitä Luikin maita, vaikka olikin vielä kaukana, tuntemattomilla tienoilla. Hän istuksi nyt sauvoinensa Hiekin talossa. Siinä ohjailtiin edelleen ja hän kertoili siinä kohtaloitansa ja tyttärensä tähän astisia kohtaloita samalla.
"Kärsiä, kärsiä on saanut lapsi. Kokea on saanut monia!" kaihoili hän surullisena.
"Johan ei! Jo-han ei olisi kokenut!" madaltui siinä äidin onneton mieli. Kuulijat heltyivät. Hiekki puheli:
"Se on osa kova."
"Johan ei olisi! Näyttää vain, vaan ei anna!" sureksi äiti vastaan ja puheli: