"Itket. Luulet että lauhtuu. Mutta ei lauhdu. Ei lauhdu. Kellä on osa kova, niin ei lauhdu. Jo-han!" Hiekin vaimo puuhaili hänelle syömisiä, mieli hänelläkin monena ja puheli:
"Se on tämä maailma."
Oli sitä hänkin monia kokenut. Hän lisäsi:
"Mutta kun se on kerran niin sallittu, niin minkäs sille voit."
Paras siis alistua. Taira toistelikin:
"Paras! Paras että vain niin… Että jos et kestä, niin sorrut. Sorrut vain. Sor-rut. Ei se avutonta avita", kaihoili hän yhäkin surullisempana, ja lopetti:
"Jos kerran sortuakseen niin sorrut. Sorrut vain, sor-rut!"
Ja kun hän sitten taas edelleen lynkytteli, kuvastui hänen mielessään aina ja yhä vain lähempää se hänen ainoa tyttärensä, joka, jos on kerran sortuakseen niin sortuu.
VIII.
Lensi lintu lapsen luo.
Min se tullessansa tuo?
Syömmihin sadat suruja.