Hän ei ollut tätä ennen puhunut Viemille näistä asioista vihjailuillakaan, ei rauhoittaaksensakaan vaimoansa. Mutta kun hän nyt söi ääneti ateriaansa ja Viemi tapansa mukaan hiljaa omiansa puuhasi, niin hänen tuli Viemiä sääli. Mieli teki nyt sanoa sana rauhoitukseksi. Ei vain tahtonut löytää sanoja. Vasta aterian lopetettuansa hän pääsi sanoiksi ja puheli:

"Ne tässä hätyyttävät", alkoi hän silmäillä askareitansa ja jatkoi:

"Mutta ei sinun pidä tässä hätäillä, eikä surra sitä, mitä sattuu. Kun aika tulee, niin minä kyllä teen omani." Hän ei nyt huomannut sitäkään, kuinka Viemi silloin taas vetäisi huivia alemmaksi silmillensä ja koki pysytellä selin. Hän vain heltyi ja puheli:

"Karuahan tämä kyllä tässä sinullakin on. Mutta kun tyydyt niin… ei tuo kaikki vielä lie lopussa."

Ja hänestä tuntui kuin olisi hän nyt sanonut hellyyttä liiaksikin. Hänelle tuli sen takia aivan vaikea olla, ei hennonnut katsahtaa vaimoonsa, ei voinut jäädä sen luo tupaan. Vasta työmaalle, yksinäisyyteen päästyänsä alkoi hän tuntea itseään taas alkavan painostaa. Ja kun Mainu saapui myöhemmin luo, niin hän alkoi aivan itsestään sille nyt levähtäessään puhella, toisin kuin ennen.

"Tässä", alkoi hän. Ei tiennyt mitä ja miten sanoa.

"Mutta mitäpäs niistä", aikoi hän jo keskeyttää, vaan kun nyt mieli yhä synkkeni ja painui, niin hän taas lisäsi:

"Kun olisi vaikka lapsista jokukaan jäänyt, niin olisi siitä nyt apu ja toivo… Tässä kun nämä muutkin avut jo hupenevat." Ja kun veli kuunteli nyt ääneti, niin hän, kuin unohtaen oman osansa, heltyi sillekin sanomaan veljen sanan, kuten kyllä usein ennenkin. Hän puheli:

"Mutta samaa kovaahan se on kaikilla… Ja onhan tuo hyvä, että sinä olet tässä yksissä pysynyt. Vaikka ei tuo sinunkaan elosi lie häävi."

Ja yksissä he olivatkin elelleet ikänsä. Vaikka Mainu elikin omaa talouttansa, kierteli töissä ja saarnailuilla maailmalla, niin aina hän oli palannut veljensä luo kuten kotiinsa ja aina tuntenut veljen kohtalokkaan talon omaksensa, sen huolet ja oudot aavistukset yhteisiksi. Hän tajusi veljensä karusta puheesta sen mikä siinä oli sydäntä.