Hetkisen kuluttua näki hän sitten Vieron kävelevän pihan halki ja poistuvan veräjälle. Hän raivostui, paiskasi seipään Vieron jälkeen ja huusi samalla:
"Siinä on eväs matkaasi!"
Terävä seiväs osui keskiselkään, lävisti ruumiin aivan läpi. Viero kaatui ääntä päästämättä ja jäi hengetönnä veräjälle virumaan. Rouni otti kirveensä ja mitään sen enempiä ajattelematta, mistään mitään välittämättä, lähti taloltansa metsään.
* * * * *
On päivän iltapuoli.
Vanha Taira oli matkallansa sairastunut ja jäänyt taloon Luikin lähipitäjässä. Siellä hänet oli tavannut saarnamatkoillansa vaelteleva Mainu. Hän oli saanut Tairalta tietää kaiken.
Ja nyt hän riensi saattamaan veljellensä sitä suurta ilosanomaa, että hänellä on luonansa oma ainoa poikansa. Hän oli luvannut noutaa Tairan tyttärensä luo heille, kun on veljensä tavannut. Hän ei nyt välittänyt Luikin kauhuistakaan, joista oli tullessaan tiedon saanut, vaan riensi vain veljen luo.
Mutta Rouni kierteli yhä ja yksin metsässä. Hän tuskin tajusi mitä oli tapahtunut. Teki vain mieli painua metsään, yhä syvemmäksi metsään.
Ja silloin kohtasi hänet luo rientävä, kotimatkalla oleva Mainu. Hän ei vielä tiennyt mitä kotona oli tapahtunut, ja kertoi nyt veljelle sen suuren ilosanomansa.
Rouni vaikeni. Hänessä ei värähtänyt ainoakaan kasvonpiirre koko sinä pitkänä aikana, jolloin Mainu hänelle kertoili asiaa. Vielä Mainun vaiettuakin hän istui kauvan ääneti ja synkkänä.