"Hyi!… Hyi, Ruusu!" nuhteli Siviä siitäkin. Ruusu vain tenäsi:
"Eipäs Ruusu!"
"No!… Ei saa, Ruusu!" tarttui nyt jo Lilli äidin arvokkuudella koputti sormellansa pöydän reunaan ja torui:
"Sinä Ruusu!… Ruu-su!"
"Enkä mene lehmiä juottamaan!" suuttui Ruusu ja nyt oli jo leikkisuuttumus alkanut muuttua herkässä mielessä todelliseksi vastaan hangoittelemiseksi. Hurskas Siviä katsoa tiherti häneen kuin ihmeissänsä ja siunaili:
"Hyvä isä sitä Ruusua!"
"Niin!" touhusi Lilli ja uhkasi: "Kunhan Poju saa kuulla… Tahi kunhan minä, tahi Siviä sanomme Pojulle, niin… Ruusu hoi!" koputti hän taaskin sormellansa.
"Eipäs Ruusu… Hartikaisen iso piika Annipas olen!" nenitteli vain Ruusu edelleenkin, ynseästi, nenäkkäästi, pistävästi. Entistä hurskaammin koki lasta ohjailla Siviä, pelotellen:
"Ja kunhan yöllä tulee metsästä mörkö, joka sitte syö… kun sinä olet tuommoinen!…"
"Eipäs tule… ja tulkoon!…" oli Ruusu itsepäinen ja uhkasi: