"Poju hoi!… Ruusu ei tottele, vaikka Siviä ja minä miten sanomme…
Ruusu!" huusi hän Ruusulle asettuen päättävästi jo estämään sen uhmaa.
Poju oli kuullut huudon, ajaa karautti hevosellansa paikalle, niin että
hevosen pää tökkäsi takaapäin Ruusua selkään. Samalla hän vielä kehasi:
"Kun minä… Voi sun ryökäle!" yritti hän jatkaa ja ajaa karauttaa sitä kyytiä läpi seinän pois.
* * * * *
Mutta tämä tapaus teki asioiden kulussa käänteen. Ruusu suutahti tökkäyksestä, sieppasi kouran täyden hiekkaa ja viskasi Pojun päälle, huudahtaen:
"Mitä sinä tökkäät!… Kunhan minä sanon!"
Mutta ei Poju ollut kuulevinansakaan. Hevosella ajamiseen innostuneena aikoi hän nyt ajaa rynnistää suoraan sängyssä istuvan Pikun päälle. Siviä riensi Lillin kanssa väliin. Viime hetkessä saivat he rynnistelevän miehen kiinni, kaatoivat hänet ja retuuttivat hietikkoa pitkin vetäen kauas koko huoneesta. Poju vain potkia sätkytteli lyhkäisiä koipiansa, oli vetämisestä hyvillänsä ja huuteli iloisena:
"Ja sitte kun minua vedetään!… Ja sitte kun minä potkin… Ja kun minä…"
"Mitä sinä potkit, Poju!" torui Lilli, johon potkaisu sattui. He heittivät miehen irti ja viskasivat häntä hiekalla ja juoksivat itse tupaansa pakoon. Poju sai taas hevosen allensa, antoi sille vitsaa, ajoi paksua petäjää kohti ja kehui:
"Ja nyt kun minä ajan… Ja vaikka tuo puu olisi hevonen, niin minä kun ajaisin!… Prpoh!" julmistui hän ja syöksyi ravaamaan niin että silmät olivat päässä killellänsä.