"Voi hyvä isä… Vaikka et supattanut mitään!"
Mutta se epäluulo jo tavallaan loukkasi Ruusua. Käsiänsä puheen tahdissa yhteen lyöden luetteli hän nenäytyneenä:
"Vai en!… Etkö muista, kun minä supatin… ja kun sinä vielä nauroit… ja kun Maijulla oli vielä noppakivet… ja Ilmillä oli uusi mekko… ja sinulla punainen nauha… ja…"
"No voi… voi", venytteli Siviä vain hymyillen, kieltävästi. Asia olisikin siten ehkä sukeutunut kiistelyksi, ja pääasia, talosilla olo, unehtunut tyyten. Mutta Lilli teki käänteen huudahtaen yhtäkkiä:
"Tytöt!… Mennään talosille!"
"Mennään!" lehahtivat toisetkin jo juoksujalkaa, äkkiä kuin lentoon pyrähtävä lintuparvi he syöksähtivät talosilla-olopaikalle.
* * * * *
He olivat jo järjestäneet talousasiansa. Päivänpaisteiseen paikkaan, seinävierelle, olivat he laatineet talon. Tyynyjäkin olivat he kaikessa hiljaisuudessa kantaneet sinne sängyn virkaa tekemään aivan kokonaisen tyynyläjän. Kaikki onnistui hyvin, sillä Lillin kotona ei ollut ketään. Väki oli ulkotöillä.
Mutta nyt oli vielä talousväki järjestämättä. Lilli, jolla jo ulkonaisista eleistäkin päättäen oli suuret emännän lahjat ja taipumukset, toimitti jo äidin tointa itsellensä, touhuten ja järjestellen:
"Nyt tytöt!… Nyt minä olen äiti… ja Siviä on Tuunaisen Maija… ja
Ruusu on sitte Penttisen iso Liisa… ja sitte…"