Mutta äkkiä lopettikin hän ja ikäänkuin ryhtyi jo äidin toimiin: Kun Ruusu näet kykyllänsä istuen kaiveli tikulla hiekkaa, polvet pystyssä ja mekon helma kohtuuttoman ylhäällä, painoi hän sen helman alas ja nuhteli sanoja pitkään, paheksuvalla äänellä venyttäen:
"Hy-yi, Ruusu!… Kuinka sinä tuolla tavalla!"
Hän pyörähti kuin töissänsä touhuillen ja jatkoi äitinsä tapaan, kuin nuhdellen ja neuvoen sekaisin:
"Jos sattuisi vielä ihmisiä tulemaan ja… Ai-jai, Ruusu!" käänsi hän vieläkin omituisemmaksi nuhteluksi. Ruusu raapi ensin pohettansa, nousta kepsahti sitte ylös ja pisti kuin loukkautuneena, nenäänsä keikauttaen:
"Tulkoon!… Onpa minulla kotona uudet sukat… ja uusi mekko on… ja housutkin on!"
Siitä sukeutui uusi keskustelun aihe. Hetkiseksi siis keskeytyi talousasiain järjestely ja ajatukset johtuivat niihin vasta kun Siviä huudahti äkkiä:
"Mutta ai hyvä isä!… Tytöt!… Tulehan, Lilli, kun minä supatan!" lopetti hän äkkiä, vei Lillin syrjään ja supatti salaperäisenä, hämmästyneenä:
"Kun meillä ei näet ole isää!"
Nyt sen huomasi Lilli-äitikin. Hänkin siunaili nyt:
"Ai-jai!"