"Ai!… Poju todellakin!" riemastui Lilli ja iloitsi Ruusullekin:
"Nyt, Ruusu, otetaan Poju… Se on niin pieni… ja sitte ei uskalla olla paha ja… Otetaanhan, Ruusu?" kiirehti hän touhuten ja vastausta odottamatta syöksähti hän juoksuun huudahtaen mennessään:
"Tytöt hoi… Minä menen hakemaan Pojun isäksi!"
"Mennään mekin!" yhtyi Siviä, syöksähtäen hänkin Ruusun kanssa Lillin matkaan, sen pikkuveljeä isäksi hakemaan.
II.
Nyt he palasivat. Yhdellä tiellä olivat he tuoneet kolmivuotiaan Pojun isäksi ja Lillin nuorimman veljen, pikkuisen Pikun lapseksi. Poju oli tanakka pojan naskali, joka yleensä teki mitä milloinkin päähän pisti. Pikku oli noin alle puolentoista vuoden, ei osannut vielä puhua. Töin tuskin pysyi hän seisallansa sen verran että voi toisten taluttamana kävellä muutamia horjuvia askelia tai seisoksi paikoillansa tosin hyvin horjuen. Hän hymyili ja nauroi usein, tavallisesti aivan tyhjälle, oli hyvin hyväntapainen, ei itkenyt juonitellen ja söi mielellänsä puuroa milloin hyvänsä.
Iloisin mielin palasivat siis tyttöset tältä miesväen hakumatkalta.
Kaksi talutti Pikkua ja kaikki kolme neuvoivat Pojua parhaansa mukaan.
Lilli varotteli:
"Ja sitte, Poju, sinä ole hyvin kiltti… Ja elä mörise… eläkä säre uunia ja… Ja ole niinkuin isä… Oletko, Poju?"
Poju huitasi silloin kepillä umpimähkään ja kehasi: