Se erinomainen menestys, joka hänen lehdellään oli, sai hänet aikaa myöten tykkänään antautumaan sanomalehtialalle, jolloin hän syrjäisestä Pärnusta muutti yliopistokaupunkiin Tarttoon v. 1864 ja perusti siellä ”Eesti Postimees” lehden, joka tuli virolaisten aineellisten ja henkisten harrastusten kannattajaksi, ja joka ensimäisenä rupesi käyttämään nimitystä Eesti rahvas (Viron kansa). Siihen asti oli eesti-sanalla tarkoitettu yksinomaan talonpoikaa.

Kun Jannsenin vanhin tytär Lydia, sittemmin yleisesti tunnettu kirjailijanimellä ”Koidula”, oli joutunut noin parinkymmenen vuoden vanhaksi, tuli hänestä isän paras apulainen sanomalehtityössä ja samassa hänestä kehittyi Eestin kansan mitä rakkain runoilija ja ensimäisten näytelmäkappalten kirjoittaja.

Eugenie Rosenthalin kaikkein valoisin nuoruuden muisto oli kuitenkin ensimäisen virolaisen soitto- ja laulujuhlan vietto Tarton kaupungissa v. 1869. Aate oli taaskin Jannsenin, sillä hän arveli, että juhlatunnelman elähyttämä yhdessäolo, jolloin kaikki itsekkäät pyrinnöt ja pikkumaiset pyyteet hetkeksi unhoittuisivat, liittäisi Viron kansan erikseen olevat sirpaleet yhteen, vahvistaisi sen yhteistunnetta ja antaisi sysäyksen moneen hyvään aloitteeseen.

Ulkonainen aihe tämän juhlan viettoon oli se, että puolivuosisataa maaorjuuden lakkauttamisesta silloin oli kulunut. Mutta siitä huolimatta oli yritys erittäin rohkea, sillä ei ollut mitään edellisiä traditsionia[1], joihin olisi voinut turvautua, eikä liioin ollut mitään varsinaisia lauluseuroja, – ei ainakaan viranomaisten vahvistamia – eikä edes takeita siitä, että kansaa tällaiseen tilaisuuteen saataisiin kokoontumaan.

Mutta Jannsenin innostus voitti kaikki vaikeudet. ”Vanemuine” nimisen lauluseuran hän oli perustanut v. 1865 ja se sai nyt työkseen pyytää viranomaista lupaa laulujuhlan pitämiseen. Lupa saapui ikävä kyllä niin myöhään, ettei jäänyt kuin kolmatta kuukautta valmistuksiin, mutta onneksi on Viron kansa varsin musikaalista, niin että se lyhyessä ajassa ehti oppia ne konsertti-ja kilpalaulut, jotka lähetettiin juhlaan ilmoittautuneille lauluseuroille. Ja sitten olivat kaikki muut puuhat jaetut niin tarmokkaasti työskentelevien toimikuntien kesken, että kaikki oli valmista, kun kesäk. 17 p. valkeni, jolloin tuo ihmeellinen juhla alkoi. Sen laajuudesta kertoo jo vain se seikka, että esiintyvien laulajien ja soittajien lukumäärä nousi yli kahdeksansadan, joille kaikille oli hankittu vapaat asunnot, ja että juhlavieraita oli tuhansia, joiden majoittamisesta myöskin oli täytynyt pitää huolta.

Vieraiden joukossa oli muutamia varsin kaukaisiakin. Suomesta saapui kaksi nuorta miestä: muinaismuistojen tutkija J. R. Aspelin, sekä maisteri Swan, ja heidät sijoitettiin asumaan Jannsenin omaan perheeseen. Sitäpaitsi oleskeli kielentutkija Hunfalvy Unkarista siihen aikaan Virossa, ja myöskin hän kunnioitti juhlaa läsnäolollaan.

Sama Hunfalvy kirjoitti sittemmin jotenkin laajan teoksen käynnistään Itämerenmaakunnissa ja siellä saaduista vaikutelmistaan, joka teos oli Rosenthalien huostassa. Siinä hän myöskin kuvaa tätä samaista laulujuhlaa ja oleskeluaan Jannsenin perheessä, ja se oli erinomaisen hauska täydennys ystäväni kertomukseen. Erittäinkin minua huvitti lukea hänen arvostelunsa Eugenie Rosenthalin sisaresta Lydiasta, hänestä, josta me niin usein puhelimme ja jonka kohtalosta minä koetin saada kaikkia mahdollisia yksityistietoja. Hunfalvy on täynnä ihailua puhuessaan hänestä. Hän kiittää hänen kaunista ulkomuotoaan: ruskeata, tuuheata tukkaa, korkeata otsaa, joka osoitti sekä luonteen syvyyttä että ajatusten rikkautta, hänen sointuvaa ääntään ja miellyttäviä liikkeitään, hänen keskustelutaitoaan ja laajoja kirjallisia tietojaan. – Minä tutkin usein hänen kuviaan eri ajoilta ja surin, etten jo aikaisemmin tullut käyneeksi Itämeren maakunnissa, jolloin hän vielä oli elävien joukossa. Tähän aikaan hän nimittäin jo kolme vuotta oli levännyt turpeen alla.

Lydia Jannsen (Koidula.)

Mutta sen sijaan olin tilaisuudessa näkemään hänen vanhempansa ja nuoruuden kotinsa, sillä kesän kuluessa me matkustimme Tarttoon, jossa vanhukset vielä silloin elivät entisessä talossaan, poikansa, tri Eugen Jannsenin luona.

J. W. Jannsenin koti Tartossa.