Tämä kuva, joka aina siitä asti on ollut kehyksissä työhuoneessani, on prof. Georg v. Gizyckin muotokuva, ja henkilö, joka kirjoitti siihen nuo yllämainitut sanat, oli hänen syvään suruun vaipunut leskensä. – Hänen siinä lausuma ennustuksensa on aivan täydellisesti toteutunut; vuosien kuluessa, kun on saanut nähdä ja kuulla niin paljon pikkumaisuutta, kateutta ja oman kunniansa etsimistä sellaistenkin keskuudessa, jotka sanovat kuuluvansa uudistusihmisten leiriin, on prof. v. Gizyckin kuva yhä vain kirkastunut ja hänen muistonsa kasvanut.

Georg von Gizycki oli siveysopin professori Berlinin yliopistossa, tunnettu kirjailija ja tiedemies, Berlinissä sijaitsevan eetillisen seuran sihteeri ja koko tämän siihen aikaan Saksassa laajalti levinneen liikkeen ”Die ethische Kultur” nimisen äänenkannattajan toimittaja.

Georg v. Gizycki.

Kun minä syksyllä v. 1894 matkustin Berliniin ja olin vakavasti päättänyt päästä kuuntelijaksi sen korkeakouluun, joka silloin vielä oli visusti naisilta sulettu, oli saman eetillisen seuran puheenjohtaja, prof. Foerster, johon edellisenä kesänä sattumalta olin tutustunut, paras apuni ja neuvonantajani. Hän kirjoitti konseptit hakuanomuksiini y. m. tarvittaviin papereihini, hän ehdotti keiden professorien puoleen minun piti kääntyä ja suositteli aivan erityisesti prof. v. Gizyckiä, ”yliopiston uudenaikaisinta ja vapaamielisintä henkeä”.

Ja niin minä jouduin Georg v. Gizyckin tuttavuuteen, rupesin kuuntelemaan hänen luentojaan ja, mikä oli vieläkin tärkeämpää, sain olla mukana niissä seminaariharjoituksissa, joita hän kerran viikossa piti omassa kodissaan, ja joissa oli toista tusinaa ylioppilaita läsnä. Hauskempia, kehittävämpiä hetkiä, kuin nämä olivat, ei juuri voi kuvitella. Keskustelun aiheena oli aina joku siveysopin alalta otettu kysymys, joka niin läheisesti kuin suinkin liittyi nykyaikaan ja käytännöllisen elämän vaatimuksiin, ja jolloin prof. v. Gizycki herttaisuutensa ja toverimaisuutensa kautta sai kaikki vapaasti mielipiteensä lausumaan ja epäilyksensä sekä tuumansa esittämään.

Eräs kysymys, jota me kauan pohdimme, oli siveysopin suhde uskontoon ja uskonnonopetuksesta erillään olevan siveysopin opetuksen mahdollisuus ja tarpeellisuus, josta asiasta oli ollut varsin mielenkiintoinen kiertokysely prof. v. Gizyckin aikakauskirjassa. Aikakauden eri maissa ja maanosissa elävät etevimmät opettajat ja ajattelijat olivat sitä valaisseet, ja heidän vastauksiaan lukiessamme heräsi meissä paljon ajatuksia ja vastaväitteitäkin. Toinen kysymys, joka niinikään antoi aihetta vilkkaisiin väittelyihin, oli kaksintaistelu, joka, kuten tunnettu, Saksan miesmaailman keskuudessa niin yleisesti rehoittaa. Sillä oli yksi ainoa puoltaja meidän piirissämme, mutta tämän muista eroava kanta vaikutti kuitenkin, että kaikki todisteet ja väitteet sekä myötä että vastaan tulivat perusteellisesti pohdituiksi. – Mikä teki nämä ajatusten vaihdot vieläkin monipuolisemmiksi, oli eri kansallisuuksien läsnäolo. Siellä oli muun muassa eräs venäläinen ja kaksi amerikalaista, joista toinen oli siveysopin professori Stranfordin yliopistossa.

Siten syntyi aina laajoja vertailuja Uuden ja Vanhan maailman olojen välillä.

Kun olimme keskustelleet kaksi tuntia, toi palvelija teekeittiön sisään ja sitten alkoi hauska ja hilpeä seurustelu, jota tavallisesti vielä kesti pari tuntia. Ihmeen paljon sitä ehtii oppia ja kuulla sellaisessa seurassa, jossa vallitsee täysi avomielisyys ja keskinäinen luottamus, jossa kaikki tuntevat, että väärinkäsitykset ja peräpuheet eivät voi tulla kysymykseenkään, vaikka lausuisi kuinka jyrkkiä ja tavallisuudesta poikkeavia mielipiteitä tahansa.

Rva von Gizycki[4], joka myöskin koko ajan oli mukana näissä harjoituksissa ja otti osaa keskusteluihin, oli erinomaisen komea ja hieno, todellinen suuren maailman nainen. Hän oli omaa sukua von Kretschman, kenraalin tytär, ja oli jokunen vuosi sitten loistanut Weimarin hovissa, jossa muuten hänen esiäitinsäkin olivat olleet hovinaisia. Hänen isoäitinsä oli sitäpaitsi ollut Göthen hyvä ystävä, jolle tämä oli omistanut muutamia kauniita runoja ja lahjoittanut sormuksen, jotka kaikki muistoesineet nyt olivat rva v. Gizyckin huostassa. Sitäpaitsi hän oli saanut periä näiden esiäitiensä Weimarin ajoilta olevan kirjevaihdon, jonka avulla hän oli julkaissut intressantin, tätä kuuluisaa aikakautta kuvaavan muistelma-teoksen.

Lily v. Gizycki ja Minna Cauer.