Maalla oleskeleminen on yleensäkin onnellisinta lapsille, mutta varsinkin sillä oli suuri merkitys Evalle, joka sitten joutui niin kauas isänmaastaan. Siellä Karjalohjan hiljaisuudessa vastaanotti hän niin voimakkaan vaikutuksen Suomen luonnosta ja sen kauneudesta, ettei mikään, ei vuodet, ei etäisyys, eikä monet muut myöhemmät kauneusvaikutelmat sitä koskaan voinut haihduttaa.
Amalia täti, joka oli hyvin johdonmukainen, tarmokas ja jäntevä, huolehti etupäässä pikku Ingmanien hoidosta ja kasvatuksesta, hänen sisarensa Sophie Louise heidän opetuksestaan. Hän luki heidän kanssaan tavallisia kouluaineita, eritoten ranskaa, jossa hän oli varsin taitava, ja valmisti heidät niin hyvin, että kun sitten tuli aika lähteä kouluun, pääsivät he ruotsalaisen tyttökoulun yläluokille. – Amalia täti seurasi tietysti holhokkejaan Helsinkiin ja järjesti heille täällä koulukortteerin, jonne myöskin vastaanotti heidän serkkunsa, Fanny ja Waldemar Churbergin.
Koulussa tulivat Ingmanin tytöt piankin sangen huomatuiksi ja suosituiksi lahjakkuutensa, herttaisuutensa ja sievyytensä takia, ja Eva oli sitä paitsi jo silloin niin ”sukkela suustaan”.
Vielä koulunsa suoritettuaankin jäivät he pääkaupunkiin, Anna soitannollisia taipumuksiaan kehittämään, Eva piirustamaan ja maalaamaan. He saivat parhaat opettajat, mitä siihen aikaan oli saatavissa, ja liikkuivat Helsingin ensimäisissä seurapiireissä. Ei ollut sitä kutsua ja juhlaa Willebrandtien, Tengströmien, Palménien, Castrénien y. m. silloista intelligenssia edustavien perheissä, missä Ingmanin tytöt eivät olisi olleet mukana, ja isän hyvien ystävien J. W. Snellmanin, C. G. Borgin ja Elias Lönnrotin luona he olivat aivan kuin kotonaan. – Ne olivat onnellisia, huolettomia, sisältörikkaita vuosia; oli paljon isänmaallista innostusta, paljon harrastuksia, paljon ystäviä ja ihailijoita.
Niin, ehkäpä noita viimemainituita oli liiaksikin Amalia tädin mielestä, sillä hän päätti matkustaa holhokkiensa kera Dresdeniin, jotta he olisivat tilaisuudessa oikein todenteolla jatkamaan opintojaan, Anna soittamaan ja Eva maalaamaan. Eva oli silloin kahdeksantoista vuotias, Anna kahdenkymmenen ja molemmat niin lupaavat, miellyttävät ja suloiset, että eräs henkilö, joka näki heidät näihin aikoihin, vertasi heitä kahteen ruusunnuppuun.
| Eva Ingman. Anna Ingman. Dresdeniin matkustaessaan. |
| Amalia Perander Eva Ingmanin maalaaman taulun mukaan. |
Tarmokkaasti he Dresdeniin asetuttuaan tarttuivat työhön, edistyivät nopeasti ja nauttivat sanomattomasti kaikesta siitä uudesta ja kauniista, joka siellä tulvi heitä vastaan. Ei silloin vielä ollut kysymystäkään siitä, että he jäisivät sinne ainaiseksi. Se oli vain opintomatka, ja parin vuoden päästä he palasivat jälleen kotimaahan, pää täynnä tuumia. Anna oli valmistautunut soitto-opettajaksi, Evan erikoisala oli muotokuvamaalaus, ja molemmat toivoivat saavansa kotimaassa työtä ja toimeentulonsa, ja siinä sivussa he myöskin tahtoivat itse vielä paljon edistyä.
Mutta kuten monille muillekin, jotka jo kauan ovat oleskelleet suuressa maailmassa, tuotti kotiintulo Ingmaneillekin pettymystä. He olivat jo niin kauan liikkuneet väljemmillä vesillä, että nyt tuntui aivan siltä kuin olisivat tulleet suletuiksi pieneen lammikkoon. Ansiotyöhön ei ollut paljoakaan tilaisuutta ja edistymiseen vielä vähemmin. Monet olivat sitä mieltä, ettei sellaisten ollut tarvis hankkia itselleen työtä ja tuloja, joilla oli varoja oleskella niin pitkät ajat ulkomailla. Ja kaikki tämä kypsytti heissä päätöksen lähteä uudelleen Dresdeniin, ja sinne he sitten jäivät. Anna rupesi antamaan soittotunteja, sillä oppilaista ei ollut koskaan puutetta, ja sitäpaitsi hänestä aikaa myöten tuli suurien amerikalaisten ja europalaisten musiikkilehtien kirjeenvaihtaja. Eva maalasi ahkerasti itse, muun muassa von Oerin, Suchodolskin ja Karl Bantzerin johdolla, ja rupesi samalla saamaan sekä muotokuvatilauksia että oppilaita. Välistä hän taas jätti Dresdenin pitkäksi aikaa ja matkusti toisiin suuriin taidekeskuksiin, kuten Müncheniin, Firenzeen, Roomaan ja Lontooseen j. n. e. ja syventyi sikäläisiin suuriin kokoelmiin sekä jäljensi niistä monet taideteokset. Näillä matkoillaan hän aina teki intressantteja tuttavuuksia, joutui asumaan huomattujen henkilöiden luo, kuten esim. taiteilija Prellerin perheeseen, Weimarissa maalaustaidetta tutkiessaan, ja solmi läpi elämän kestäviä ystävyysliittoja.
| Eva Ingman maalaa J. W. Snellmanin kuvaa Hypotekiyhdistystä varten v. 1908. |