Viime aikojen tapahtumat ympäri maailmaa ja erikoisesti Saksassa ovat antaneet minulle, kuten monelle muullekin, paljon aihetta miettiä sosialismin ydintä. Se on erinomaisesti kyennyt osoittamaan olevaisten muotojen puutteet, jopa ne hajoittamaankin, mutta vielä se ei ole osoittanut kykenevänsä mitään parempaa saamaan sijaan.
Sellaisten jaloluonteisten, suuripiirteisten henkilöiden kuin Wilhelm Liebknechtin ja hänen puolisonsa epäitsekäs, uhrautuva työ ei kuitenkaan voi mennä hukkaan. Jossain muodossa se kyllä varmaankin siitä vielä nousee ja antaa kauniin sadon.
[ANN MARGRET HOLMGRÉN.]
o. s. Tersmeden.
Kun Ann Margret Holmgrén Ruotsissa helmik. 17 p. 1910 täytti 60 vuotta, toimittivat hänen ystävänsä erityisen juhlajulkaisun hänen kunniakseen, johon Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen naiset olivat antaneet avustuksia. Niissä he käsittelivät sekä hänen julkista työtään että hänen merkitystään ystävänä, perheenäitinä ja kodin haltijattarena.
Ei kukaan kuitenkaan kirjoittanut hänestä niin herttaisesti kuin Selma Lagerlöf. Hän kertoi siinä miten Ruotsin naisasialiike rva Adlersparren kuoltua oli joutunut orvoksi ja turvattomaksi, miten näytti siltä kuin koko kylvö olisi jäänyt hoidotta ja hunningoille. Mutta sitten tuli tähän laiminlyötyyn kasvitarhaan ystävällinen, pieni nainen ruiskukannuineen ja haravoineen ja rupesi ahkerasti toimimaan. Hän kasteli kuivuneita taimia, hän sitoi katkenneita oksia, hän haravoi ja puhdisti. ”Mitähän hyötyä siitä on”, arvelivat ne, jotka olivat odottaneet jotakin oikein suurta ja mahtavaa, sellaista työntekijää, joka olisi tullut kuin tuulispää ja hämmästyttänyt koko maailmaa. Mutta pian näyttäytyi, että tämä uutterasti, mutta hiljaisuudessa työskentelevä nainen sai kasvitarhan aivan uuteen kuntoon; se rupesi jälleen kukoistamaan ja sen alue laajeni vuosi vuodelta.
| Ann Margret Holmgrén. |
Tämä runollinen pieni kuvaus antaa erinomaisen selvän käsityksen Ann Margret Holmgrénin personallisuudesta ja toimintatavasta. Juuri sellainen hän on. Hillitty, hiljainen ja vaatimaton, mutta mihin hän tulee, sinne hän jäljen jättää, siellä rupeaa kasvamaan ja kukoistamaan, siellä ilma puhdistuu ja kirkastuu.
Tapasin Ann Margret Holmgrénin ensi kerran v. 1902 eräässä kokouksessa Norjassa ja ihan hämmästyin sen johdosta, että hän oli niin vapaa kaikesta suurruotsalaisuudesta, ja että kaikissa hänen sanoissaan oli sellainen lämmin, inhimillinen sävy.