Seuraavana aamuna olin hotellissa ja seisoin viimeinkin etsimäni edessä. Ei – en sentään sittenkään heti, sillä ovenvartija oli erehtynyt ja luuli minun kysyneeni parooni Suttneria ja niin tulin ensin tavanneeksi Bertha v. Suttnerin puolison. Hänestä en ole säilyttänyt mitään muuta muistoa, kuin että hän oli kookas, keski-ikäinen herrasmies, joka pikemmin näytti puolisoaan vanhemmalta kuin nuoremmalta, vaikka hän itse teossa oli häntä seitsemän vuotta nuorempi.
Mutta Bertha v. Suttner näyttikin harvinaisen nuorelta. Se oli ihan ensi vaikutelmani hänestä. Tiesin että hän pari vuotta aikaisemmin oli täyttänyt 50 vuotta, ja ollut suurien juhlallisuuksien esineenä ja siksi odotin tapaavani vanhanpuoleisen rouvan, jonka ulkomuodossa olisi ”jätteitä entisestä kauneudesta” kuten hän kertoo sankarittarestaan ”Aseet pois” nimisessä romaanissaan, sillä kuten moni muukin, kuvittelin minäkin, että hän itse olisi tuon teoksen päähenkilö. Mutta Bertha v. Suttnerissa ei vielä ollut vanhuuden merkkiäkään. Hipiä oli hieno, tukka ruskea ja piirteet olivat vain vuosien kuluessa saaneet enemmän henkevyyttä ja syvyyttä. Varsinkin olivat silmät sametinpehmeine loistoineen ja vaihtelevine ilmeineen hyvin huomiota herättävät.
| Bertha v. Suttner. |
Ja mitä hänen ulkonaiseen käytökseensä tulee, oli se niin hiottu ja hieno, kuin olisi hän koko elämänsä liikkunut hovipiireissä, missä muotoihin pannaan mitä suurinta painoa. Joka liike ja joka käänne oli täynnä pehmeyttä ja sulavuutta, kohteliaisuutta ja arvokkuutta, joka tietysti oli suureksi eduksi hänen ajamalleen asialle. Kaikkein hienoimmat ja vaativimmatkin valtiomiehet ja diplomaatit olivat ihankuin pakoitetut kuulemaan naista, joka jo ulkonaisesti kaikin puolin oli heidän vertaisensa, joka esiintymisensä puolesta täytti kaikkein ankarimmatkin vaatimukset.
Ei kukaan ensi näkemältä olisi voinut aavistaa, että henkilö, joka näytti niin lempeältä ja hillityltä, olisi ollut niin uudenaikainen ja radikaali, että hän olisi ottanut vastustaakseen koko sitä maailmaa ja katsantokantaa, jonka keskuudessa hän oli kasvanut ja liikkunut. Sillä Bertha v. Suttner oli kotoisin upseeripiireistä, siellä hän oli syntynyt ja kasvatettu, sieltä hän oli ensi vaikutelmansa saanut ja siksi hän myöskin niin mainiosti kykeni kuvaamaan sen katsantokantaa ja siellä vallitsevia ennakkoluuloja.
Tietysti minä, kuten kaikki muutkin muukalaiset, jotka tunkeusivat Bertha v. Suttnerin puheille, aloitin sillä, että kiitin häntä hänen kirjastaan ja siitä, että hän oli ottanut ajaakseen aikakautemme suurinta tärkeintä asiaa. Hän näytti hyvin tyytyväiseltä kuullessaan, että ”Aseet pois” oli voittanut meillä paljon ystäviä ja kun minä mainitsin, että siitä oli muodostettu mukailu nuorisoakin varten n. k. nuorisopainos, niin hänen kauniit silmänsä säteilivät. Niin oivallisena hän sitä piti, että rupesi suunnittelemaan saksankielistäkin nuorisopainosta.
Bertha v. Suttner oli niin paljon liikkunut tällä alalla, että hän tiesi paremmin kuin ehkä kukaan muu miten syvät juuret sotaisella katsantokannalla oli, miten se oli päässyt läpitunkemaan koko meidän julkisen ja yksityisen elämämme, oli sitten kysymys kirkosta, koulusta, sanomalehdistöstä ja hallituksesta tai seuraelämästä. Ja siksi hän myöskin käsitti, että mielipiteen muuttaminen oli ensi tehtävä, johon taas ei ollut muuta keinoa kuin puhuttu ja kirjoitettu sana. Rauhanliikkeen päämääränä oli siis aluksi luoda yleinen mielipide kansainvälisen oikeusjärjestelmän hyväksi nykyisen sotatilan sijaan, eikä aseista riisuminen. Se oli vasta seuraava askel. Ei keskiajan ritarien ja linnanherrojen taistelutkaan loppuneet siten, että he täyttivät linnojaan ympäröivät vallihaudat ja ottivat pois nostosiltansa, vaan ne kävivät tarpeettomiksi samassa määrin kuin maan hallitsijat tulivat niin voimakkaiksi, että he saattoivat tehdä lopun näistä yksityisten meteleistä. Niinikään tulee eri valtioiden liitto rauhan ylläpitämiseksi aiheuttamaan aseista riisumisen.
Ajatus että Bertha v. Suttner oli teoksessaan ”Aseet pois” esittänyt omia kokemuksiaan, ei jättänyt minua rauhaan ja siksi minä kysyin oliko hän itse kaiken sen kauhun kokenut, joka siellä oli kuvattuna. – ”Juuri saman kysymyksen ovat kaikki muutkin tehneet”, hymyili hän, ”ja niin minulla yhä uudestaan on ollut syytä vakuuttaa, etten ole kuvannut siinä omaa elämääni, ja ettei puolisoni kuulu sotilassäätyyn.”
Mutta muuten hän ei kertonut itsestään niin mitään, eikä minulla ollut rohkeutta kysyä, sillä tunsin muutenkin, että olin tullut varsin sopimattomaan aikaan, juuri vähää ennenkuin hänen piti matkustaa maatilalleen. Siellä hänet olisi pitänytkin nähdä linnanhaltijattarena, omassa ympäristössään, eikä aamukunnossa olevassa hotellihuoneessa.
Tämän pikaisen käynnin seuraus oli kuitenkin, että minä koitin saada elämäkerrallisia tietoja Bertha v. Suttnerista ja löysinkin aina sieltä ja täältä jonkun pienen piirteen ja häntä koskevan kuvauksen. Niistä kävi ilmi, että hän oli syntynyt Pragissa v. 1843, missä hänen isänsä oli sotamarsalkka kreivi Kinsky, jonka perhe kuului Itävallan kaikkein vanhimpiin. Äidin sukutaulu ei ulottunut niin pitkälle, mutta siihen kuului sensijaan kirjallisia suuruuksia, sellaisia kuin esim. Theodor Körner.