He tulivat ikkunaan odottamaan. He eivät enää puhuneet. Sormus kimalteli Liinan sormessa. Paksu jääpuikko riippui räystäässä, sekin kimalteli, sekä kuunvalo ulkoa että sähkövalo välkkyivät sen pinnoissa. Kaupungin kadut olivat kuin kuolleet, ei yhtä ihmistä näkynyt, vain jokunen öljylamppu paloi patsaansa päässä. Hiljaisuus ympärillä värisi keskeytymättömänä niinkuin ne lumikentät, jotka kaukaisuudessa yhtyivät taivaanrantaan. Tuntui siltä kuin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon, he kahden vain jääneet. Ja he olivat matkalla johonkin kaukaiseen, ihmeelliseen maahan. Äkkiä tuli musta piste näkyviin valkoisen kadun päässä. Kulkusten helinä kajahti hiljaisuuteen. Jota selvemmäksi piste kävi, sitä lujemmin pitelivät he toisiansa kädestä. Reki pysähtyi talon eteen. Harry Tiger painoi morsiamensa huulille suudelman.
Nopeat, kajahtelevat miehenaskeleet nousivat ylös portaita ja Hopeisen Ketun isäntä tölmäsi sisään entisellä vauhdillaan. Se mitä hän oli aikonut lausua, ei tullut sanotuksi, kun hän näki huoneen täynnä ruusuja, palavat kynttilät ja Liinan, puna poskilla, hiukset epäjärjestyksessä…
— Oletteko te todella kihloissa? toksautti hän tulemaan. — No Herran tähden, ottaakos nyt herra Tiger tuon minun vanhan tätini…? Teillä mahtoi kaikki olla valmiiksi puhuttuna jo silloin… No Herran tähden… Kyllä tälle kaupungille nyt tulee ihmettelemistä. Täti ei tiedä, mitä lahjalaatikkoja tämä hovisoittaja on tuonut, siellä ovat Hopeisessa Ketussa… No että tuo vanha Liina Karell nyt vielä meni kaupaksi…!
— Onneksi ei nuoruutta jaeta yksin vuosien mukaan, sanoi Harry Tiger, — sitten olisimme me taiteilijat hukassa.
— Niin, mutta kyllä teitäkin mieluummin katselee, kun olette nuoret ja kauniit! huudahti Hopeisen Ketun isäntä. — Aijai herra Tiger, kun sattuvat tiellenne sellaiset kauniit kosmopoliitat niinkuin sekin pulska Adela, tai se…
— Herra hotellinpitäjä saa itse koettaa onneaan heidän joukossaan, keskeytti Harry Tiger.
Kuin kuvassa astuivat Liinan silmien eteen äkkiä kauniit nuoret tytöt, hypellen toinen toisensa jäljessä kasteisella pihamaalla. Nuoruus! oli äiti huudahtanut. Liinaa kylmäsi. Mitä hän olikaan uskaltanut? Silloin tarttui Harry Tiger hänen käsiinsä ja katsoi häntä silmiin. He olivat molemmat rehelliset. Ja niin he erosivat.
Reki liukui nopeasti pois ja kun Liina seisoi yksinään ruusujensa keskellä, katsellen timantin loistoa, kyseli hän itseltään uudelleen ja uudelleen oliko hän nähnyt unta. Sen hän selvästi tunsi, että sekä menneisyyttä että nykyisyyttä taasen valaisi aurinko, aurinko ja heleä kuutamo.
* * * * *
Jos Liina Kareliin rikastuminen aikoinaan oli herättänyt huomiota, niin vielä enemmän teki sitä tämä kummallinen kihlaus. Olipa sen vanhan hullun rouvan tytär valmistanut kaupungille monta yllätystä. Olisikohan tämä nyt viimeinen? Varmaan ei. Satuprinsessan viimeinen ilmestysmuoto olisi ehkä kerjäläishahmo. Freedi Fors kertoili ravintolassa, klubilla ja pankissa, kaikkialla missä liikkui, ihmeellisiä juttuja sulhasen tulosta kuutamoyönä. Niin oli hevonen ollut vaahdossa, että ties ajetaanko sillä hevosella enää koskaan. Ja kaikkinaisia kalliita lahjoja hän oli tuonut mukanaan. Kyllä näytti olevan tytöstä varma. No niin, saattoihan sitä ajatella, ettei sen ikäisellä immellä enää joka päivä hyppää kosijoita. Ja kai niillä oli asiat valmiiksi puhuttuina jo silloin, kun hän sen kauneuspalkinnonkin aikoinaan jakoi tälle Liina Karellille, vaikka sinä kesänä oli koolla kaupungissa kaunista naisväkeä enemmän kuin ehkä koskaan tulisi olemaan. Herrasväkeä kelpasi katsella aamupuoleen yötä, kun hän, Freedi Fors, meni tätinsä asuntoon. Kerrassaan siellä oli juhlallista: kynttilöitä paloi kymmenittäin ja punaisia ruusuja oli mätetty kokonaiset vasut täyteen. Hovisoittaja oli tuonut ruusut mukanaan suoraan etelästä. Se oli hovisoittaja nyt, Harry Tiger. Kai rouvakin joutuisi hoviin. Ilmankos sulhanen määräsi, että vaatteet pitää teettää komeat. Ja kolmenkymmenen päivän perästä tämä Liina sitten viedään, siksi ovat ne suuret konsertit annetut ja nuori pari voi lähteä häämatkalle. Siksi on kevätkin siellä etelämaissa ehtinyt panna itsensä juhla-asuun. Kovin se muuten on salaperäistä koko nuoren parin tulevaisuus. Ei tiedetä, minne asetutaan, taiteilijalla kuuluu olevan toinen huvila merenrannalla, toinen vuoristossa. Niin että ainakin näyttää toimeentulo olevan hyvä. Ja hellät olivat sitten aamulla rakastavaisten jäähyväiset. Ja niinkuin humaus vain ajoi sulhanen läpi nukkuvan kaupungin. Morsian jäi itkemään ruusujensa keskelle! Olihan hänellä lohdutuksenaan sormus: timanttia kelpasi katsella. Morsian katselikin, ikään kuin hänen silmänsä olisivat jääneet siihen paikkaan.