— Minulla ei ole mitään anteeksiantamista, vastasi hän ja katseli timanttia, joka kimmelsi hiusten välissä. — Rakastan sinua aina. Sinä olet täyttänyt minun elämäni onnella. Mitä olisi minun elämäni ollut ilman sinua!
* * * * *
Kuolema toi Harry Tigerin kokonaan takaisin Liinalle. Se teki hänet taasen uskolliseksi. Hän vietti ankaran tautiaikansa siinä kodissa, missä Liina oli ollut niin paljon yksin. Niinä lyhyinä hetkinä, jolloin kuume hellitti, etsi hän vaimonsa katsetta tai tapaili hänen kättään. Ei vesipisaraakaan hänelle voinut toinen ojentaa kuin hänen vaimonsa. Ja vaimonsa syliin hän kuoli.
VAPAUS
Keväisenä päivänä astui entinen Liina Karell pitkien vuosien poissaolon jälkeen taasen kotikaupunkinsa kadulle. Hänen hiuksensa olivat lumivalkoiset, ja hän kiiruhti eteenpäin vanhan ihmisen lyhyin, hiukan horjahtelevin askelin. Hänen lapsuutensa tornikello tervehti häntä helähtelevillä lyönneillään. Ne kutsuivat kuin juhlaan. Ja juhla olikin. Oli Jumalan juhla: taivas siinsi, puut puhkesivat, nurmet versoivat, vedet välkkyivät ja leivonen lauloi. Mutta myöskin ihmiset olivat valmistaneet juhlan. Heidän asuntojensa katoilla liehui lippuja ja porttikäytävistä kiiruhti ulos juhlapukuisia lapsia, tyttöjä ja poikia. Heillä oli kiire, he kulkivat lapsen lyhyin, varmoin askelin ja heidän lasisen kirkkaat äänensä helisivät.
Oli liikkeellä paljon lapsia, köyhempiä ja rikkaampia, pienempiä ja suurempia. He parveilivat kuin perhoset auringonpaisteessa, milloin yksin, milloin kaksin, milloin sylikkäin, milloin kädet toistensa kaulalla. Poikien kasvot hehkuivat, tyttöjen hiukset heilahtelivat.
Liina Tiger tunsi askeltensa käyvän kevyiksi ja voimansa kokoontuvan. Kuinka hän rakastikaan noita lapsia — kaikki voimansa tahtoi hän heille antaa! Mikä ilo täyttikään hänen rintansa, kun hän katseli heidän kauneuttaan, ihmisen kevättä heissä — kuinka hän tahtoikaan halata heitä, jokaista erikseen, jotta jokainen saisi osansa elämän ilosta. Leikkikoulunsa hyväksi tahtoi hän elää viime vuotensa. Kuinka hän ikävöikään työtä. Hänellä oli vielä paljon voimaa ja rakkautta, hänellä oli elämänsä koko kallis kokemus — kaikki, kaikki hän tahtoi antaa.
Yhtäkkiä ilmestyi kadulle iloinen pieni lippu. Tyttö ja poika pitelivät tankoa. He tunsivat tehtävänsä vakavuuden ja kantoivat viiriään innostuneina ja tärkeinä. Muutkin lapset tahtoivat auttaa, pieni parvi syntyi lipun ympärille. Toinen lippu ilmestyi kadulle, kolmas, neljäs…
Vanha rouva otti muutamia kiiruhtavia askelia ja saavutti lippua kantavan lapsiparven. Hän kumartui, tarttui pientä tyttöä käsivarteen ja kysyi, minne he nyt olivat matkalla, mikä juhla tänään oli.
Lapset katsoivat kysyjään kummastuneina ja hiukan ärtyneinä. Heillä oli kiire.