Pastorille tarvitsi tuskin mitään kertoa, hän ymmärsi kaikki ja oli kuullutkin kaikesta. Kyllähän koko kaupunki tunsi, että Laurén katseli Liina Karellia. Pastori pyysi häntä peremmälle, mutta Liina oli pysähtynyt tuolille ovensuuhun ja hypisteli siinä suurta nenäliinaansa, joka oli ollut mustan puvun taskussa sitten viime ripilläkäynnin ja hajusi koiruohoilta.
— Niin, tämä on vaikea asia, sanoi pastori ystävällisesti.
Hän nousi, meni salin ovelle, kuiskasi ovenraosta rouvalleen, että hän hetken perästä tulee kahville, ja sulki oven.
— Niin, tämä on vaikea asia. Oletteko te vakavasti neuvotellut omantuntonne kanssa? Te olette, niinkuin äitinnekin, herännyt ihminen. Teissä pitäisi omantunnon puhua.
— Niin, nyyhki Liina, kierrellen nenäliinaa käsissään ja niellen katkonaisia sanoja, — se on sanonut niin monella lailla. Se on sanonut senkin, että miehen pitää luopua isästänsä ja äidistänsä ja… että jos me… minä ja se toinen… otamme mamman luoksemme… Mutta mamma ei tahdo…
Liina puhui ja puhui. Paperiveitsi kolahti pastorin kädestä pöydälle.
— Tutkikaa tarkoin, onko se tunne, jonka perusteella te ajattelette avioliittoon menoa, Jumalasta vai onko tämä vain kiusaajan ääni, joka houkuttelee synnin teille. Ehkä te tahdotte päästä siitä rististä, mitä vanhan äitinne sairaus teille tuottaa? Te tunnette ikään kuin kahleet käsissänne ja jaloissanne — mutta näiden kahleiden kautta voi kulkea tie vapauteen.
Liinaa puistatutti. Pastori puhui niin että meni läpi luiden ja ytimien. Milloin oli hänen äänensä lauha ja ystävällinen, milloin se jyrisi kuin tuomarin ääni. Pian tulivat he yksimielisiksi. Liinan omantunnonääni sanoi jo selvästi: ei sinun pidä jättämän vanhaa äitiäsi, ja samaa sanoi pastori. Liina aukaisi polvellaan nenäliinan, jonka hän oli kiertänyt nuoraksi, ja hänen kyyneleensä vuotivat helpommin.
Pastorska oli kai oven takaa kuullut, että puhe pastorin kamarista alkoi loppua, koska hän tuli sisään ja kutsui Liinaakin kahville. Kun ei Liina sanonut jaksavansa, huomautti hän, että totta kai Liina taas tänä kesänä, kun he matkustavat kylpylaitokseen, hoitaa kukat ja käy tuulettamassa huoneet ja ruokkii kanat, niinkuin ennenkin. Maksusta kyllä taas sovitaan. Liina niiasi ja kiitti. Pastori painoi osaaottavasti hänen kättään ja sanoi eteisen ovella:
— Minä luulen, että omatunto pian tulee palkitsemaan teidät tästä päätöksestä. Menkää Jumalan nimeen.