Rouvan keittäessä kahvia istui Liina keittiössä. Titti kehoitti häntä koettamaan myydä peitettä Valborgille, Valborg tuhlasi muutenkin. Ettei tarvitsisi kiertää kaupungilla. Vohlström oli seurankipeä ja tuli perässä keittiöön. Hänellä oli sellainen salaisuus takanaan, että se mitä suurimmassa määrässä tuli huvittamaan Liinaa, mutta hän oli luvannut, ettei kertoisi sitä. Oliko se hyvää vaiko pahaa? Koskiko se mammaa? Saisiko Liina sen joskus tietää? Vohlström nauroi äänekkäästi hahattaen, kun näki Liinan pelästyksen ja uteliaisuuden. Hänen oli vaikea salata asiaa, kun Liina kysyi. Aina kun sisarukset rupesivat puhumaan muusta, rupesi Vohlström ärsyttämään kälyään. Ja vihdoin viimein salaisuus pujahti esiin. Frilander oli käskenyt kuulostella, vieläkö Liina suri Laureenia. Frilander tiesi ja tunsi, että Liina oli kunnon ihminen, ja hän ajatteli Liinaa. No eukoksi, eukoksi, miksikä muuksikaan. Lapsetkin olivat kuunnelleet satuja siellä Kareliin portailla ja pitivät tädistä, Bertta ja Augusti. Niin, että nyt oli tilaisuus päästä rikkaan Frilanderin rouvaksi.
— Hehehehehehe! pääsi vahtimestarilta, kun hän näki Liinan kasvot. — Silmät kuin tulipuntit! Katsos, katsos Titti, se on jo rakastunut, tuo Liinukka. Niin, mikäs Frilanderissa on vikana, Fransi on niinkuin minäkin.
— Paras on, että Liinan kosijat kääntyvät suoraan mamman puoleen, sanoi
Titti, — sieltä ne tulevat sekä rukkaset että kukkaset.
»Rukkaset annan muutamalle
kosijalle, katsojalle.
Sää olet miinun armahaisen…»
lauloi Vohlström, jännittyneenä seuraten, paljonko hänen säästäväinen rouvansa pani kahvin joukkoon sikuria.
— Noo mami, vielä yksi hyppysellinen puhdasta kahvia! pyysi hän nauraen. — No noin! Saadaan oikein juhlakahvit. Kas, ei se juo tuo Amikaan, jos vain on väkevä sikurinmaku.
— No siinäpä nyt itse tunnustit, kuka se on, joka Amia täyttää! tiuskasi hänen rouvansa.
— No niin, no niin, papsi se on, papsi se on! Mutta kyllä me tuon
Liina-tädin vielä naitamme. Minä rupean puhemieheksi!
Vohlström riisui takkinsa ja istuutui Amin viereen kannelliselle puusohvalle. He olivat kaikki kolme hyvin toistensa näköisiä, Vohlström, Titti ja Ami, Vohlström vanhin ja paksuin, Titti pisin ja Ami pienin, mutta kaikki muistuttivat Amia, ikään kuin Ami olisi ollut määräävin tekijä talossa.
— Että Fransi viitsii pilkata, sanoi Liina.