Hänen kätensä olivat hyvin kauniit, valkoiset… omituiset. Siniset suonet näkyivät selvään.
— Liinaaa… Liinaaa…! keskeytti äkkiä vanha rouva, vainuten ympärilleen kuin koira. — Etkö tunne?
Tupakan ja hajuvesien lemu tuntui selvästi ahtaassa huoneessa. Äiti hymyili, kaivoi esiin nenäliinansa ja pyyhki silmiään. Hetkisen hän makasi liikkumattomana, silmät kiinni, ja hänen keltaisille poskilleen tuli heikko sinertävä hohde.
— Ajaai, kuiskasi hän, — tällainen lemu meillä oli kotona ennen… ajaai…, kun pappa eli ja asuttiin tuolla, missä rouva Kamberg… Ja tällainen lemu oli mamman isoisän, kapteenin nenäliinoissa. Hän unohti yhden… se oli silkkinen. Oi-voih!
Vanha rouva nieli kyyneliään, mutta hän teki sen aivan hiljaa. Hänen äänensäkin kaikui kuiskatessa ikään kuin se olisi ollut suljettu johonkin laatikkoon. Äiti ja tytär puhelivat kaiken aikaa kuiskaten.
Freedi tölmäsi nyt, painaen hattua takaraivolle, eteiseen, kaatoi mennessään pienen kolmijalkaisen pöydän, kumarsi päänsä ja pääsi mamman kamariin.
— Hyvä on, sanoi hän, — mummo on ollut kiltti: ei mitään ole kuulunut.
Ehkä hänet saa pysymään viikon. Sitten minä otan hänet…
— Mitä? sanoi mummo. — Kenen sinä otat? Prinssinkö meiltä? Lurjus… eikö sinulla ole hienoja vuokralaisia yllin kyllin, hotellisi ihan täynnä? Vai haluaisit vanhan mummosi ainoaa vuokralaista ja ainoaa iloa! Ajaai! Freedi… sinä olet minun lapsenlapseni. Enkö minä ole sinua ruokkinut ja kasvattanut… Freedi, minun ensimmäinen lapsenlapseni! Näillä käsivarsillani minä kannoin sinut pyhään kasteeseen…
— Hssh! sanoi Freedi. — Kun osaisitte pitää suunne kiinni, niin ehkä hän pysyisi. Kyllä minulla on väkeä Hopeisessa Ketussa, pitäkää te vain kreivi. Mutta yksi asia on huomattava: en ole sanonut, että mummo on kipeä. Olen varma, että hän heti paikalla karkaisi, jos kuulisi sen. Tai jos näkisi mummon tuossa, sillä niin ruma mummo on, ettei pirunkaan isoäiti voi olla pahemman näköinen. Hssh!
Isoäiti takoi kättään rintaansa vastaan ja pidätti jotakin sanomatonta tuskaa sihisevien huultensa takana. Liina tarttui Freediä olkapäihin ja alkoi rukoilla, että hän toki ajattelisi, mitä hän sanoi.