— Ei ole, vastasi Liina. — Mutta onhan hänellä avain.
— Ajaai, kuinka oudosti mammaa repii tänään. Lieneekö elämäksi vaiko kuolemaksi. Oi-voih!
Sitä ei liene vaikea arvata, ajatteli Liina. Ääneen hän sanoi:
— Minä menen huomenna tohtorille puhumaan, että hän pistäytyisi taas meillä, kun käy rouva Kambergilla.
Sekä äiti että tytär olivat vuoteissaan, mutta kumpikaan ei nukkunut. Silloin tällöin lausui äiti pitkään ja valittavasti kuiskaten tyttärensä nimen. Ja kun tytär seisoi hänen vuoteensa ääressä, sanoi äiti:
— Kuuletko sinä soittoa? mamma kuulee. Mutta minulla onkin vainu kuin jahtikoiralla. Ajaai, jossain soitetaan.
Tai:
— Minä luulen, että minä tulen terveeksi!
Tai:
— Liinaaa, ethän sinä ole tehnyt velkaa puodissa. Mamma ei tahdo olla velkaa minnekään. Et saa lainata lapsiltakaan, muista se, kun ovat niin jumalattomia, etteivät itsestään anna vanhalle mammalle.