* * * * *
Rouva Karell ja ruustinna punoivat salaisen juonen. Oli vaikea saada asianomaisia henkilöjä heidän mitään aavistamattaan yhtaikaa koolle. Sillä kirkkoherra oli aamupäivisin kansliassa ja taiteilija vietti illat ja puolen yötä muualla. Iltapäivän taitteessa, kun aurinko kääntyi kattojen taakse, naiset vihdoin saivat taiteilijan pysähdytetyksi juuri kun hän oli menossa ulos. Ruustinna näki suurimman vaivan, hän puheli, selitteli ja nouti neuvokkaasti paikalle miehensäkin. Taiteilija ja kirkkoherra eivät tietäneet juonesta mitään, taiteilija aavisti hyvin pian kaikki tyynni, mutta kirkkoherra pysyi viattomana. Hän lausui julki ilonsa siitä, että sai tutustua suureen taiteilijaan ja kiitteli onnea, että oli saanut kuulla hänen soittavan. Ruustinna toi heidän puoleltaan Karellien portaille sokerikakun ja kaikkinaisia muita herkkuja. Portaille oli kannettu pöytä. Taiteilija hymähti ja odotti suuttuneena ja huvitettuna, mitä tulisi. Tytär oli kalpea kuten tavallisesti ja liikkui katsettaan nostamatta, hänellä oli yllään jotakin haaltunutta mustaa, vaikka oli kuuma. Äiti eli jännityksessä, puhui ja kehoitteli ottamaan ruokaa ja juomaa. Hän säilytteli jotakin mustaa kirjaa vieressään, mikäpä se muu saattoi olla kuin raamattu. Tytär ei nostanut vahingossakaan katsettaan, hän näytti häpeävän jotakin.
Puhuttiin kylpylaitoksesta ja vaivaishoidosta. Taiteilija huomautti kiivaasti, että täytyisi perustaa vanhojen koteja, hyviä laitoksia, joissa ihmisten kärsimyksiä lievennettäisiin, mikäli mahdollista. Siihen huomautti kirkkoherra yksinkertaisesti, että kaikki tällaisissa laitoksissa riippui siitä, saiko sopivia henkilöjä niiden johtoon, kaikki riippui siitä, löysikö kristillisen rakkauden läpitunkemia ihmisiä. Nyt katsoivat ruustinna ja vanha rouva Karell hetkensä tulleen.
— Ajaai, huusi vanha rouva sinertävä hohde kasvoillaan, — jos kirkkoherra olisikin niin hyvä ja pitäisi meille pienen selityksen. Ajaai, kuinka se tekisi hyvää meille kaikille…
Kirkkoherra punastui. Myöskin Liina Karell punastui. Ruustinna riensi rouva Kareliin avuksi.
— Mutta Malakia, voisithan sinä lukea jonkin pienen palasen raamatusta ja puhua sen johdosta — minä luulen, että rouva Karellilla on tässä raamattu käsilläkin, ja katsokaa, kuinka se on kulunut!
— Niin, ajaai… jos kirkkoherra olisikin niin hyvä ja puhuisi neljännestä käskystä ja Jeesuksen suhteesta vanhempiinsa, kuinka hänen äitinsä nuhteli häntä ja kuinka hän meni heidän kanssansa ja oli heille alamainen… ajaai…
— Niin, lisäsi ruustinna, — ja omastatunnosta ja rakkaudesta. Minä luulen, että sitä rouva Karell tarkoittaa.
Hän pelästyi, että heidän pieni viaton juonensa mahdollisesti oli paljastunut liian alastomaksi, sillä taiteilija loi häneen ilkeän, suorastaan pirullisen silmäyksen ja katsahti sitten rouva Karelliin.
— Ajaai, juuri sitä! huudahti vanhus kyyneleet silmissä eikä huomannut taiteilijan murhaavaa katsetta.