— Olisitte antanut hänelle kerran hyvän unilääkkeen, sanoi Tiger.
— Hän elää hyvin mielellään. Ei hän tahdo sentapaista unilääkettä.
— Sepä se juuri on kauheaa. Vainaja, joka tahtoo pysytellä maan päällä ja imeä verta elävistä, ylläpitääkseen varjoelämäänsä.
— Kaikella on kai tarkoituksensa. Mutta en todella ihmettele, että hän oudokseltaan tekee kaamean vaikutuksen. Raihnaus on häneen aivan juurta jaksain kiteytynyt.
— Äitiys, köyhyys, vanhuus! sanoi Harry Tiger ja syvä kärsimys tuntui hänen äänessään.
Soiton sävelet juhlatalosta tulvahtivat äkkiä vastaan. Toiset neidoista kiirehtivät edellä, toiset tulivat puhumaan Harrylle ruususeppeleestä. Nyt kun oli näin vähän aikaa, ehkei enää voisi jakaa koko kauneuspalkintoa. Se oli niin kovin ikävää, mutta minkä sille mahtoi.
— Lapset, sanoi Harry Tiger, — pitäkää seppel valmiina, minä noudatan teidän toivomustanne.
Joku myöhästynyt matkustaja kulki vielä laivarantaan. Toiset raahasivat myttyjään ja koppiaan omin käsin, jonkun tavarat olivat sälytetyt hevosten rattaille. Kasinon edustalle oli kokoontunut uteliaita kuuntelemaan soittoa ja katselemaan komeutta. Joku nainen niiasi, kun juhlavieras astui ohitse. Hän oli köyhissä mustissa vaatteissa, kukkakimppu kädessä. Hymy valaisi hetkeksi Harry Tigerin kasvoja.
Portailla seisoi kapteeni, ystävällisesti kumarrellen.
— Vahinko, vahinko, sanoi hän, — täällä on niin kaivattu. Tervetuloa joka tapauksessa. Pelkäsin, että saisin lähteä viemään kukitettua laivaani tyhjiltään. Oikeastaan on jo lähdön aika. Mutta puoli tuntia voin antaa. Vain puoli tuntia.