— Mutta rakas mamma, eihän mamma nyt ole niin lapsellinen, että luulee minun ihmisarvoni siitä muuttuvan, jos…
— Ajaai, lapsellinen olet itse. Sinun arvosi muuttuu, sitä se juuri tekee. Kaikki tahtovat olla ystäviäsi. Ajaai, saat nähdä: tuomarin maisterit tulevat kosimaan sinua, Harry Tiger tulee maailman ääristä! Kaikki kosivat sinua — ajaai, sinä saat antaa rukkasia oikealle ja vasemmalle. Anna rukkaset Florille, muista se. Florin isä haki ulos velkansa heti, kun pappa tuli sairaaksi. Viisituhatta markkaa — ajaai, hän ei antanut armoa, vaikka mamma itki ja rukoili. Lumessa mamma seisoi hänen portaidensa edessä. Ehkei olisi tarvinnut myydä kaikkea… vielä silloin… Anna Florin pojalle rukkaset. Mamma tahtoisi nähdä hänen menevän talosta häntä koipien välissä kuin piesty koira. Ajaai, mamma meni hänen isänsä luota kuin piesty koira. Mamma käveli vielä silloin… Ajaai — luuletko, että mamma vielä kerran kävelee? Täällä kotipihalla mamma tahtoisi kävellä… pihan poikki, toisesta rakennuksesta toiseen. Ja koivujen alle! Ja kirkkoon asti. Ajaai, ei koskaan mamma enää pääse pystyyn! Herra Jumala, ei koskaan mamma enää näe maata vihreänä eikä koivuissa lehtiä. Te suljette mamman mustaan arkkuun, ahtaaseen arkkuun. Herra Jumala, jos mamma ei olekaan kuollut, jos mamma herää haudassa, koettaa pystyyn ja lyö otsansa kanteen ja nauloihin — ajaai, ajaai!… Liinaaa, toimitathan sinä mammalle kauniit hautajaiset! Ajaai, everstinna Allenilla oli sellainen arkku, joka maksoi sataviisikymmentä markkaa. Mutta silloinhan sinä olet rikas! Sataviisikymmentä markkaa on sinulle niinkuin nyt sataviisikymmentä penniä… Liinaaa, kaikki neljännen käskyn siunaus on tuleva sinun ylitsesi, sillä sinä et heittänyt vanhaa äitiäsi, vaan niinkuin taivaan enkeli olet sinä lievittänyt hänen tuskiansa… Annathan rukkaset Florille ja Sassu Salénille… Mitä sanot, onko hän kuollut? Koska hän olisi kuollut? Ei niin paha mies äkkiä kuole. Hän osti trillat ja hevosen ja kuljetti niissä piikaansa! Ajaai — hän käytti hyväksensä sinun isä-vainajasi hätää ja maksoi kaiken kaikkiaan viisisataa markkaa. Piikaansa hän niissä kuljetti! Milloinka hän olisi kuollut? Älä sinä luule, vaan kun mammaa lähdetään viemään, niin hän seisoo tuolla vastapäätä porttia ja katselee minkälainen arkku on ja laskee hevosia ja on iloissaan siitä, ettei häntä haudata… Katso vain, ettei häntä joskus haudata jonnekin mamman lähellekään. Papan viereen mamma tahtoo. Oi-voih, onkohan siellä tilaa? Pappa haudattiin yhteiseen riviin, postimestari Karell ei saanut omaa hautaa — oi-voih! Mutta hänen tyttärensä tulee rikkaaksi!… Liinaaa — ajaai, kun mamma näkisikin sen päivän, jolloin sinä istut silkissä ja sametissa etkä tee mitään, vaan käsket piikoja ja syöt joka päivä lohta ja juot viiniä — ja kaikki tämän kaupungin ihmiset, jotka ovat typeriä kuin pässit, tulevat rukoilemaan suosiotasi! Tiger oli mies, hän antoi heitä nenälle! Vielä jälkeenpäin he ovat uskaltaneet pilkata sinua ja Tigeriä. Älä anna heille rahaa, kun he tulevat kerjäämään. Naura heille. Sano, että vanha mamma käski nauraa. Tiger oli ainoa, joka tunsi sinun arvosi. Jumala siunatkoon Tigeriä. Mamma on häntä kironnutkin — ajaai, piru ja Jumala tahtoivat alituisesti kumpikin ottaa valtoihinsa hänen sydämensä, se on niin arvokas sydän, ei mikään lihakappale niinkuin näillä täällä — ties sitten kuka voittaa. Mutta siunaan minä häntä vielä kuolinhetkelläni siitä, että hän minun tyttärelleni antoi ne kukkaset, mutta kaikille pormestarinnoille pitkän nenän… Liinaaa, saat nähdä, että mamma vielä kuolee täällä vanhassa kodissaan. Ehkä Jumala tekee lapselleen sen armon… Ajattele, ettei tarvitsisikaan muuttaa pois. Mamma ei jaksa kestää muuttoa! Rouva Kamberg lupasi, että… Liinaaa, sinun ei tarvitse antaa Sigridille eikä Almelle mitään, he ovat pahoja lapsia, eivät mitään ole lahjoittaneet vanhalle mammalle. Mutta Sannylle anna — hänen miehensä on vain kansakoulunopettaja, mutta hän on hyvä ja kunnollinen… Valborgin lapsista pidä murhe…
— Rakas mamma, keskeytti Liina kymmenenteen kertaan, — mamma ei nyt noin väsyttäisi itseään. Sitten tulee taas niin paha…
— Ei, ei… ajaai, anna mamman puhua loppuun. Missä lapsi on? Rakel, Raakel, Raaakel, mikset sinä pysy täällä! Ette tiedä, miten kauan mamma elää… oi-voih! Anna Midalle, Armidalle, sisarellesi… Hän on… ollut hyvä lapsi… vaikka pojat ovat lurjuksia… Raakel, tule… Raakel… oi-voih!
Sairas lyyhistyi tukahtumaisillaan vuoteeseen. Hän oli hiestä läpimärkä. Tytär nuhteli ja viihdytteli. Kunhan ei tohtori olisi oikeassa niin yhdessä kuin toisessakin suhteessa.
Kauheaa tämä oli. Mamma puhui koko ajan, hän ei tuntenut eroa yön eikä päivän välillä, hän puhui lakkaamatta. Koko hänen liikkumattomuuteen kahlehdittu toimintatarmonsa otti oikeutensa tätä tietä. Liinan oli pitänyt koettaa tukkia ikkunat, ovenraot, jopa seinätkin, jottei hänen äitinsä puhe häiritsisi naapureja. Vieraita ihmisiä tuli hämärissä ikkunoiden alle kuuntelemaan outoa saarnaa sairaan huoneesta. Sunnuntai-illoin tulivat kaupungin palvelustytöt kaksittain tai joukoissa, niinkuin he menivät katselemaan ruumista, jos naapurissa tarjoutui tilaisuus siihen. Jos vanha rouva sitten äkkiä rupesi nauramaan tai päästi valituksen, lähtivät tytöt pelästyneinä pakoon. Sigrid Vohlström oli tietänyt rouva Kambergin ryhtyvän rakennustyöhön vain päästäkseen eroon sairaasta vuokralaisestaan, joka teki koko talon kolkoksi. Niin ainakin kerrottiin kaupungilla. Liina uskoi sen.
Kolme päivää ja kolme yötä oli Karellien vanha talo autiona. Sairas rouva tahtoi vielä kerran nähdä pihamaan, ennen kuin raa'at miehet tulisivat hajoittamaan rakennuksia. Pitkät paksut nuorat häälyivät hänen päänsä päällä, hän kävi kiinni niihin ja vetäytyi istumaan. Tytär tuli ja nosti hänet käsivarsilleen. Hän huusi. Päivä päivältä kävi vaikeammaksi tarttua häneen ja löytää kohtaa, joka ei olisi ollut kuin pakottava paise.
— Ajaai… ei siitä… ei siitä… päästä irti… Ei, ei mamma jaksa… Vai luuletko, että mamma…? Rakel… auta… ajaai, tässäkö on pöytä…? No nyt… Mamma ei löydä ikkunaa. Ikkuna! Rakel, missä on ikkuna?
— Mamman edessä, sanoi Liina ja koetti ottaa kaikki leikiksi. — Mamma katsoo nyt vain suoraan eteensä. Minä en voi nähdä mitään, sillä mamma peittää minun kasvoni… Mitä…? Eikö mamma näe?
Sairas itki.