Elina leikki poikien kanssa hevosta, he olivat sekä piilosilla että sokkosilla ja telmivät niin, että Veera vihdoin huomasi tarpeelliseksi kehoittaa heitä lakkaamaan.
— Älä toki noiden lapsien tähden laiminlyö muita vieraitasi, sanoi hän hymyillen. — Jättäkää nyt täti rauhaan, lapset!
— He tulevat vasta myöhemmin, naurahti Elina. — Mene sinä, Agnes kulta, leipuriin hakemaan kahvileipää!
Hän leikki ja nauroi peittääkseen tunteitaan, sillä hän pelkäsi, että jos hän totistuu ja Veera rupeaa hänelle puhumaan, niin hän terävällä silmällään näkee kaikki, mitä hänessä liikkuu. Jonkin aikaa Veera häntä tyynesti katseli, mutta ei aikaakaan, kun hän houkutteli hänet viereensä istumaan.
— Elina, sanoi hän, — sinulla pitäisi olla lapsia.
Elina purskahti suureen nauruun.
— Jumala varjelkoon! Onko se niin hauskaa?
— Meille naisille on se suorastaan elämä.
— Ajattele, minä olen niin epänaisellinen, että suorastaan pelkään lapsia.
— Ethän, koska kerran noin voit leikkiä noiden poikain kanssa.
Ajattele, jos ne olisivat omiasi!