— Kas vaan, naurahti Elina, — me emme sittenkään saaneet kuulla uutisia Liettuasta! Kuinka äärettömästi minä pidän kukkasista!
Hän seisahtui sohvapöydän eteen ja rupesi ihailemaan kukkasia, tuontuostakin hengittäen sieraimiinsa niiden tuoksua.
— Minusta nuo valkeat melkein saattavat ihmisille päänsärkyä, huomautti Kunnas kuivasti. — Palaako liettualainen?
— En tiedä ensinkään! Saammepa nyt kuulla.
— Minusta, alkoi muuan naisista, — olisi hiukan omituista, jos hän jäisi sille retkelle juuri nyt, kun sai työnsä alkuun täällä.
— Ei, jatkoi toinen, — kyllä hän palaa, sillä hän kertoi jo kustantajan kanssa tehneensä kaupat. Teoksen pitää kevääksi valmistua. Me olemme perinpohjin keskustelleet tästä asiasta.
— Sinä näyt tietävän enemmän kuin muut. Mutta minun käsitykseni mukaan hänen tulonsa riippuu siitä, miten äidin laita on.
— Kuinka niin? Jos äiti paranee, niin hän tulee, jos taas kuolee, niin hänellä on vielä enemmän syytä tulla! Mitä Agnes arvelee?
Agnes punastui odottamatonta kysymystä, mutta loi kirkkaat silmänsä viattomasti puhujattareen ja lausui vakavasti:
— Minähän en ole nähnyt häntä kuin kerran, mutta tahtoisin häneen tutustua, Elina ja Yrjö kun niin kovasti häntä kehuvat!