Ja siihen ei löydy kuin yksi keino: se, että hän kadottaa Vitoldin, että Vitold rakastuu toiseen.
Agnesiin, joka on nuori, suloinen, puhdas! Olisiko se mahdotonta? Heidän täytyy oppia tuntemaan toisensa! He varmaan rakastuvat! Ja jos hän, Elina, sen saa aikaan, niin hän omantuntonsa alttarille on kantanut viimeisen uhrinsa, silloin hänen täytyy päästä eheyteen!
Yrjö ja Agnes ovat häntä vastassa asemalla ja kotona odottaa katettu illallispöytä höyryävine teekeittiöineen. Kaikki huoneet ovat valaistut, soittokoneen kansi on auki ja Elinan kirjoituspöydällä seisoo lemuava, valkea kukka. Heidän on ollut häntä niin ikävä, he ovat häntä niin odottaneet!
Seuraavana päivänä tapaa Elina Dargiksen. Hän näkee, että hän taistelee pysyäkseen levollisena. Hän ei suutele hänen kättään, ei edes paina sitä, niinkuin ennen. He istuutuvat tavanmukaisille paikoilleen Vuoriolan salissa, mutta kumpikaan ei saa sanaa lausutuksi. Elinahan on päättänyt toimia määrätyn ohjelman mukaan, vasta oli hänelle aivan selvillä mitä hänen piti sanoa ja nyt on hän sen kokonaan unohtanut. Hän tuijottaa eteensä maahan, ikäänkuin toivoen maton kuvioista voivansa lukea, mistä alkaa.
— Tätä, virkkaa hän vihdoin kankeasti, — tätä ei voi jatkua. Minä olen toisen miehen vaimo ja tämä toinen on ystävänne. Hän tarvitsee minua, te sen tiedätte, ja minä häntä kunnioitan ja rakastan… Niin, rakastan, toistaa hän ikäänkuin itselleen vakuuttaakseen, että hän puhuu totta, — vaikka toisella tavalla kuin teitä. Minä olen hänet jo monesti ajatuksissani surmannut, vain saadakseni omistaa teidät, ja hän on sentään aina kohdellut minua suurimmalla hellyydellä… Minun täytyy pysyä hänelle uskollisena, minun täytyy ehyesti ja kokonaan olla hänen vaimonsa.
Hän nielee kyyneleet, jotka yrittävät alkaa valua ja puhkeaa taaskin puhumaan:
— Teidän täytyy rakastua toiseen! Eikö totta, te koetatte, teettehän sen?
— Koetan, koetan, sanoo Dargis katkerasti. — Ettekö näe, että olen hyvällä alulla, enhän eilen tullut edes junalle vastaanne!… Minä en teitä enää rakasta. Te olette minulle se, joka aukaisitte suljetun tunteeni, ette mitään muuta! Olkaa huoleti, kyllä minä rakastun toiseen!
Hän nauraa omituista, luonnotonta naurua, joka miltei saa Elinan pelkäämään.
— Ei, ei noin! pyytää hän hellästi.