Elinan mieleen muistuu kihlausaika, jolloin hän tuhansia kertoja kysyi itseltään: miksi rakastan häntä, tuota hentoa miestä, joka ei ensinkään vastaa sitä ihannetta, mikä minulla aina on ollut miehestä? Mutta hän nousee lähteäkseen muka johonkin työhön ja sanoo nauraen sisarelleen:
— Tietysti! Nainen pitää aina kauneimpana sitä miestä, jota hän rakastaa.
Mutta kun ilta tulee ja Agnes suorii hiuksiaan yläkerran parvekkeella, kun kaikki talossa jo nukkuvat, niin astelee Elina rouva hätäisesti alas puiston käytäviä. Hän pakenee maailmaa ja itseään. Hänen helmansa laahaavat kasteisessa nurmessa, hänen jalkansa polkevat kukkia.
— Niin, kuiskaa hän, — itke kyyneliä, ilta, valittakaa kanssani, nurmet ja maat! Kannan suurta huolta, tunnen sysimustaa tunnetta. Sen pitäisi minusta näyttää samealta kuin terva, mutta minä imen sitä sieluuni kuin kukkasten lemua.
Hänen huulensa liikkuvat hiljaa, silmät leimahtelevat ja käsivarret kohoavat taivasta kohti.
— Poistu luotani, kaunis tunne, katoa, verenkarvainen syntini! En enää tahdo kantaa taakkaasi, en lämmitellä lietesi ääressä… Enkö vielä ole tehnyt tarpeeksi? Vieläkö voin jotakin uhrata? Olen valmis kaikkeen, tahdon rikkoa kaikki siteet. Pois tyköäni, kiusaaja, siskoni sulhanen naisen tyköä, joka on naimisissa ystäväsi kanssa. Et toki uskaltane seurata minua Jumalan kirkkaaseen luontoon…!
Hän seisahtuu kosken rannalle ja jää katselemaan vaahtoja. Tyyninä, hiiskumattomin lehvin ylenevät ympärillä metsäiset kummut. Kosken alla tekee joki mutkan ja siellä, lahden pohjukassa, on tyyntä. Lumpeet päilyvät veden kalvossa ja uimahuone valkeine ovineen kertautuu syvässä. Rannalla hymyilee koivu ja siniset lemmenkukat.
— Niin hymyili kerran vastaani hänen rakkautensa, kun hän silmiini katsoi, kuin nyt kevätiltana taivas ja maa hymyilevät toisilleen… Kuva, kuva, enkö sinusta pääse? Mitä vielä on tekemättä? Pitääkö minun heittäytyä kosken kuohuun…?
Hän hypähtää laiturille ja, pitäen kiinni kaiteista, tuijottaa alas pärskeihin. Silloin tarttuu lämmin käsi hänen käteensä. Se on Agnes, joka on tullut häntä etsimään. Hän on niin levoton, hän pyytää, että Elina toki uskoisi hänelle, mikä hänen on. Ja hän vie hänet sisään, riisuu hänet, palmikoitsee hänen hiuksensa ja hoivaa häntä kuin lasta.
* * * * *