Ja vastausta odottamatta asettuu hän soittokoneen ääreen ja alkaa huimalla näppäryydellä soittaa Chopinin poloneesia. Mutta tuskin on hän päässyt alkuun, kun hän äkkiä kovalla, särisevällä akordilla lopettaa ja, kiertyen ympäri tuolilla, kääntyy vieraiden puoleen:
— Anteeksi, en näy muistavankaan!
Kuuntelematta niitä kohteliaisuuksia, joita hänen ympärillään lausutaan, kääntyy hän kuitenkin takaisin soittokoneen ääreen ja alkaa hitaasti ja juhlallisesti soittaa Chopinin surumarssia. Sen hän muistaa, siihen hän vaipuu ja sen hän soittaa loppuun. Mutta sitten tulee tavallinen valssi, hän soittaa sen koko voimallaan, improvisoi itse lisää ja nauraa soittaessaan. Mutta kestää hyvän aikaa ennenkuin kukaan rupeaa tanssimaan.
— Väsyttääkö? huutaa hän soittokoneen äärestä ja kääntää päätään.
Mutta puistossa, satavuotisten tammien alla astelevat sulhanen ja morsian käsi kädessä.
— Voitko luopua Arrakoskesta, koko synnyinmaastasi minun tähteni? kuiskaa sulhanen, painuen Agnesin puoleen.
— Kaikesta, kaikesta!
— Minä vien sinut syntymäkotiini Niemenin rannoilla, siellä me elämme erossa muusta maailmasta… Mutta sinun tulee kylmä, armaani, mennään sisään.
Dargis on aivan varma siitä, että hän rakastaa tuota valkeaa tyttöä, joka, myrtinoksa rinnallaan, astelee hänen vieressään. Hänen mielialaansa häiritsee tietysti nyt jonkin verran talon hermostunut rouva, mutta kunhan hän saa Agnesin kanssaan sinne kotiin!
Tanssi salissa on uudelleen alkanut ja Elina liehuu lattialla. Aurinko jo nousee ja väki menee työhönsä, kun hän hiestyneenä astuu ulos puutarhaan vievälle parvekkeelle. Nurmilla ja kukkalavoilla kiiltää kaste ja poutainen aurinko punaa puitten latvat.