— No niin, kunnes menet naimisiin.

Agnes painaa hetkeksi silmänsä maahan ja vastaa hiukan väkinäisesti hymyillen:

— En mene!

— Mistä sinä sen tiedät?

— Tiedänhän minä! Olenhan jo kerran rakastanut. Mutta emme enää puhu siitä. Kuule nyt eteenpäin… Minä laitan kuntoon puiston ja pellot ja kun te sitten tulette tänne käymään, niin on kaikki sinua ottamassa vastaan samassa kunnossa kuin isän aikana…

— Agnes, virkkaa Elina pelästyneenä, — mutta sinä olet nuori, sinä et voi viihtyä täällä!

Agnes käy äkkiä vakavaksi.

— Minun täytyy ruveta tekemään työtä, olla niin ahkera, etten ehdi ajatella itseäni. Sillä sitä olen tähän asti tehnyt, olen ollut hyvin itsekäs… Mutta nyt, lisää hän hiljaa — tahdon koettaa elää niinkuin Kristus eli, tahdon rakastaa kaikkia ihmisiä, auttaa köyhiä, sairaita…

Kyyneleet ovat väkisinkin tunkeneet hänen silmiinsä, hän pyyhkii ne kiireesti pois.

— Mutta Agnes, virkkaa Elina, — sinustahan tulee tuollainen äreä, katkera nainen, jommoisia pitäjä jo on täynnä.