Elina tiesi aivan likeisyydessä tuttavan perheen, jolla oli huone vapaana. Ehkä sentään täysihoito olisi ollut parempi…
— Mutta jos sinä söisit päivällistä meillä? ehdotteli Yrjö. — Silloin saisimme aterioiden jälkeen jutella suomea.
— Olisin ylen kiitollinen, kunhan vain en häiritsisi sinua, sinä kun juuri kirjoitat…
— Et laisinkaan. Täytyyhän minunkin hiukan levätä, vaikka työtä tosin tulee vähän, tässä kun noilla kirotuilla tunneilla pitää elättää henkeään.
Elina oli käynyt polttavan punaiseksi.
— Niin mielelläni kuin tahtoisinkin nähdä teidät meillä syömässä päivällistä, niin täytyy minun neuvoa teitä syömään muualla. Me olemme perin vaatimatonta väkeä ja minä olen hyvin huono emäntä. Se on totta, vaikka sen itse sanon.
— Hyvä rouva, yritti Dargis, — jollei ole muuta syytä…
— Mutta jos pyydämme herra Dargista tänään päivälliselle kanssamme, niin hän näkee miten me elämme, ehdotteli Yrjö.
— Olen aivan varma siitä, että herra Dargis pelästyy…
Asia oli kun olikin päätetty ja kahvia juotua lähdettiin kaupungille. Yrjöllä oli tunti, Dargis tahtoi käydä hotellissaan katsomassa oliko tullut kirjeitä, ja Elinan piti tehdä ostoksia. Ensi kulmassa erosi heistä Yrjö.