Hän loi ympärilleen pelästyneen katseen. Kunhan ei vain tuo liettualainen olisi huomannut… Tuossapa hän jo suuntasi askeleensa suoraan tänne ja kysyi, oliko rouva saanut asiansa toimitetuksi… Elina riuhtaisi itsensä äkkiä irti alakuloisuudesta, joka oli hänet vallannut, naurahti uhmamielisesti ja virkkoi äänellä, jonka onnistui tekemään huolettomaksi:
— Huomaan ottaneeni liian vähän rahaa mukaani. Emme me naiset kelpaa raha-asioita hoitamaan!
— No mutta enkö minä saisi tarjota palvelustani, sanoi Dargis. —
Paljonko te tarvitsette?
— Kiitos vain, ehdinhän aivan hyvin käydä kotona noutamassa…
— Mutta olisihan se turhaa, koska minulla juuri sattuu olemaan…
Ja samassa oli hän vetänyt esiin lompakkonsa ja levittänyt sen Elinan eteen.
Elina tunsi kätensä vapisevan, kun hän tuon vieraan miehen lompakosta otti punertavaa seteliä. Puolipyörryksissä tuli hän kadulle, kasvoillaan luonnoton hymy. Onneksi Dargis heti pankin edustalla hänestä erosi. Ja helpotukselta tuntui, ettei Yrjö ollut kotona… Hän hiipi makuuhuoneeseen ja heittäytyi sohvalle itkemään.
Hänet oli taasen vallannut sellainen ääretön turvattomuuden tunne. Tuon vieraan miehen oli nyt heti pitänyt saada nähdä hänet koko hänen kurjuutensa alastomuudessa…! Kuinka hän inhosi rahoja ja velkoja! Ei ole pelkkää tarua, kun sanotaan, että avioliittoon tarvitaan muutakin kuin rakkautta: tarvitaan leipää! Sillä leipähuolet turmelevat suurenkin onnen ja velkakuorman kantaminen kalvaa rakkautta. Hän tunsi huolten kerän taaskin kasvavan rinnassaan, niinkuin lumipallo kasvaa, kun sitä kieritetään vereksellä lumikentällä.
— Mitä on tapahtunut? huudahti Yrjö pelästyneenä, tavatessaan vaimonsa itkemässä. — Sano Jumalan nimessä.
Hän sai tehdä kysymyksensä moneen kertaan.