— Sinä annoit minulle seitsemänsataa ja vekseli oli kahdeksansataa! pääsi Elinalta vihdoin.
Yrjö hämmästyi suuresti.
— No mitä sinä teit? Jäikö vekseli maksamatta?
— Herra Dargis tarjoutui lainaamaan.
— No, sepä erinomaista! Kas, miten saatoinkaan erehtyä! Vai tarjoutui hän lainaamaan, tuo kunnon mies. Miten sinä selitit hänelle asian?
Elina pyyhkäsi itkettyneitä kasvojaan ja loi mieheensä leimuavan silmäyksen.
— Sanoin huolimattomuudessani ottaneeni liian vähän rahaa mukaani.
— Syytit itseäsi, armaani, vaikka syy on minun. Mutta odotahan, kyllä minä sen kaiken korjaan.
— Kuinka? leimahti Elina taasen ja hänen kyyneleensä kuivuivat kokonaan.
— Sanon että syy oli minun, puhui Yrjö tyynellä äänellään ja silitti vaimonsa hiuksia.