Herrojen juodessa kahvia ja keskustellessa valtiollisista asioista, istuutui Elina soittamaan.
Häntä hävetti, kun hän ajatteli pieniä huoliaan ja kyyneleitään, jotka niin herkästi olivat valmiit valumaan. Mitä ovat yksityisten surut kokonaisen kansallisen surun rinnalla! Oli jo hämärä, kun Yrjö tuli hänen luokseen saliin.
— Elinaiseni, pidä nyt seuraa herra Dargikselle. Hän jää vielä hetkeksi tänne.
— Yrjö, mihin sinä menet? kuiskasi Elina, — älä jätä minua!
— Tuntihan minulla… Tiedätkö, veli Dargis, on se naineen miehen elämä sentään toista kuin poikamiehenä olo. Tee sinäkin siitä loppu…
— Kunhan herrasväki tahtoisi auttaa minua niissäkin huolissa, sanoi Dargis pimeästä, jossa hänet saattoi erottaa vain jonakin pitkänä haamuna.
Yrjön mentyä syntyi pieni hiljaisuus. Dargis istui yksin salissa ja
Elina oli etsimässä tulitikkuja.
— Aiotteko särkeä kauniin hämärän? kysyi Dargis hänen palatessaan.
— Vai pidättekö tekin hämärästä? vastasi Elina, heitti tulitikut pöydälle ja istuutui vastapäätä vierastaan.
Syntyi pitkä vaitiolo.