He astuivat valaistuun eteiseen ja hämärän mieliala haihtui.
Mutta Dargiksen mentyä seisoi Elina kauan pimeässä salissa, miettien mitä oikeastaan oli tapahtunut. Tuo suuri, komea ulkomaalainen hänen kanssaan siellä oli viettänyt hämyn hetkeä. Ei muuta. Kun Yrjö palasi kotiin, kysyi hän häneltä kymmeniä asioita Dargiksesta. Yrjö kertoi, mutta ei Elina saanut selville sitä mitä hän tahtoi tietää. Mitä hän sitten oikeastaan tahtoi tietää? Hän ei ymmärtänyt mikä tuo Dargis oikeastaan oli. Hänessä oli toiselta puolen omituista raakaa voimaa, toiselta puolen jotakin niin kummallisen viehkeää.
Miksi hän oli suudellut hänen kättään?
— Se on ulkomailla yleinen tapa, selitti Yrjö.
— Suutelitko sinäkin naisten käsiä, kun kävit ulkomailla?
— Suutelin kai joskus, sanoi Yrjö nauraen. — Mutta mitä sinä nyt tätä ihmettelet! Onhan sinun kättäsi ennenkin suudeltu.
Ja Yrjö luetteli, että silloin ja silloin ja silloin.
— Kas etten muista, sanoi Elina hajamielisenä. — Hän on niin omituinen tuo ystäväsi. Minä häntä niin säälin, hän kun on niin onnettoman kansan lapsi.
III
Samana iltana, juuri kun hän oli syventynyt soittamaan, herätti palvelustyttö Mari hänet ilmoittamalla, että Veera rouva ja pikku Akseli odottavat eteisessä.