Hyvänen aika! Hän oli kokonaan unohtanut, että rouva Peltonen oli luvannut tulla.
Hänen ensi ajatuksensa oli lähettää Mari sanomaan, ettei hän ole kotona. Mutta samassa hän muisti, että hänen soittonsa tietysti oli kuulunut. Ja hänen vielä neuvottomana seisoessaan soittokoneen vieressä, karkasi häntä vastaan pieni poika, avosylin, punaposkisena, vaaleat kutrit häilyen hartioilla.
— Täti, täti, hyvää päivää. Mikset sinä ole käynyt meillä?
Elina laskeutui polvilleen pojan eteen, joka oli seisahtunut lampun kirkkaaseen valoon, sulki hänet hellästi syliinsä ja jäi sanattomana häneen katsomaan. Se oli harvinaisen kaunis lapsi.
— Täti, mikset ole käynyt meillä? uudisti poika kysymyksensä. — Isä ja Olavi ja Siiri ja Elvi käskevät sanomaan sinulle terveisiä ja että nyt pian tulisit.
Lapsen toinen käsi lämpimine punaisine kintaineen lepäsi Elinan olkapäällä. Sen katse kiersi ympäri huonetta ja pysähtyi vihdoin suuriin hirvensarviin ruokasalin seinällä.
— Täti mitä nuo on?
Mutta kun ei kysymykseen nytkään tullut vastausta, katsahti poika arasti polvistuvaan tätiinsä ja sanoi:
— Miksi sinä itket? Akki menee kotiin!
Silloin tarttui Elina hänen käsiinsä ja painoi hänet rintaansa vastaan.