— Niin, katsokaa… katsokaa, ennen, kun olimme lapsia, minä ja ystävättäreni, niin oli meillä tapana koota muistoomme eräs lause niin monella kielellä kuin suinkin. Nyt minä tahtoisin tietää, miten se kuuluu teidän kielellänne…
Hän oli puhunut kiihkeästi ja katsellut Dargista suoraan kasvoihin. Äkkiä hän vaikeni ja silmät painuivat maahan. Polttava puna oli peittänyt hänen kasvonsa.
— Ja mikä lause se sitten on? kysyi Dargis vihdoin, kun tyttö yhä vaikeni.
— "Minä rakastan sinua!"
Agnes ojentui suoraksi ja loi Dargikseen katseen, joka ilmaisi, että hän oli valmis ottamaan vastaan minkä nuhdesaarnan tahansa. Mutta sitä ei tullut. Ulkomaalainen herra ei edes nauranut.
— Vai on täällä Suomessakin se tapa, sanoi hän tyynesti. — Meilläkin usein nuoret tytöt haluavat oppia tuon lauseen niin monella kielellä kuin suinkin.
Dargis mainitsi lauseen omalla kielellään ja Agnes toisti sen pariin kertaan.
— Kiitoksia tuhansia! huudahti hän sitten. — Nyt minun pian täytyy se kirjoittaa, ettei se unohdu…
Ja hän oli jo livahtamaisillaan tanssivien joukkoon, kun Dargis hänet pidätti.
— Joko te sitten tiedätte sen puolaksi?