— Kyllä, jollen sitä ehkä jo äännä väärin. Ennen, kun isä eli, oleskeli eräs hänen puolalainen tuttavansa maatilallamme Arrakoskella, ja hän sen minulle opetti jo silloin.
— No varmaan te sitten äännätte sen oikein…
— Mene nyt ystävättärellesi ilmoittamaan lauseesi ennenkuin sen unohdat, kehoitti vanhempi sisar.
— Niin, hyvänen aika, kuinka se nyt olikaan? huudahti Agnes hämillään.
— Elina, muistatko sinä?
— En, kuinka minä muistaisin! Sinun kai täytyy pyytää, että herra
Dargis on ystävällinen ja vielä kerran…
— Sangen mielelläni, keskeytti hänet Dargis hymyillen.
Ja kun Agnes sitten oli saanut lauseen päähänsä, riensi hän pois miltei juoksujalan ja katosi tanssivien joukkoon.
Elina rouva istuutui Dargiksen viereen.
— Siskoni on niin kovin lapsellinen, selitti hän. — Mutta hän onkin kaiken ikänsä elänyt maalla, ainoastaan pari kertaa käynyt täällä Helsingissä. Luulenpa että hän tänään on ensimmäisissä suuremmissa tanssiaisissaan. Ja sitäpaitsi ovat hänen hiuksensa tänään ensi kerran kierretyt ylös niinkuin täysikasvaneilla. Se tietysti tekee hänet hiukan tottumattomaksi uuteen arvoonsa.
Mutta liettualainen lause kierteli suusta suuhun ja naiset ihailivat sanojen kauneutta.