Ja ajatus katkesi ja toinen tuli sijaan: nainen, nainen, sinä hyvien vanhempiesi tytär, sinä miehesi vihitty vaimo, mille tielle olet joutunut! Olet rikollisin langenneitten joukossa! Kirous sinulle ja koko naissuvulle…
— Hyvä Jumala, armahda minua! pusertui hänen rinnastaan esiin ja hän väänteli käsiään ja jatkoi yksin puheluaan, katkonaisesti kuiskaten.
— Minä tunnustan sinulle suuren syntini: minä kannan sydämessäni luvatonta rakkautta! Minä en tiedä, mistä se on tullut, sillä minä en ole sitä tahtonut. Ota se pois, Jumala, puhdista minut, tee minut lumivalkeaksi, onhan sinulla kaikki valta.
— Hän on niin kaunis, hän on niin suuri! Kuka voi sillä tavalla pusertaa kättä kuin hän, kuka niin voimakkaasti nostaa syliinsä, kuka niin varjella vaaroista kuin hän? Kuka on niin paljon kärsinyt, kuka kieltäytynyt, kuka taistellut, kuka voittanut niin paljon kuin hän… Hänen kouransa on niin luja, hänen rintansa on niin voimakas… Hän saattaa hymyillä niin kovaa hymyä, ja toisen kerran — kuinka hän saattaakin sulaa lempeäksi! Nähdä sellaisen miehen itkevän, se mahtaisi olla autuutta! Mutta hän ei voi itkeä, hän voittaa aina kyyneleensä…
— Yrjö, Yrjö, Jumalan tähden tule kotiin! Etkö tunne, missä lienetkin, että vaimosi on uskoton! Tule valvomaan omaasi, ettei hän luisu käsistäsi…
— Yrjö, hyvä Yrjö, joka olet niin uskollinen, niin lempeä, joka minua tarvitset, niinkuin lapsi tarvitsee äitiään… tule kotiin! Eikö valitukseni kuulu luoksesi, etkö, jos sielusi minua rakastaa, tunne että sinua tänä hetkenä tarvitsen paremmin kuin koskaan ennen…
— Jos Vitold olisi isäni! Silloin saisin vapaasti heittäytyä hänen voimakkaaseen syliinsä… Tai jos hän olisi poikani, poikani, oma lapseni!… Hän tukisi minua, hän hoivaisi…! Sellaisen pojan jos saisin, miten mielelläni kärsisin kaiken, jota tähän saakka olen kammonut…
— Tai jos olisinkin vielä nuori tyttö ja näkisin hänet ja rakastuisin ja hän tulisi omakseni…!
— Mene pois minun tyköäni saatana! Minä rakastan Yrjöä, jolle olen luvannut ja antanut nuoruuteni rakkauden. Hänelle minä tahdon pysyä uskollisena! Yrjö, Yrjö, riennä luokseni!
Ja äännellen viime sanoja itsekseen karkasi Elina eteiseen, varmana siitä, että Yrjö tulee. Mutta eteinen oli pimeä ja tyhjä ja Elina sortui oven eteen.