Elinaa vapisutti. Yrjö yritti ottaa hänet syliinsä, mutta hän vaipui maahan hänen jalkainsa juureen. Hän ei uskaltanut katsoa häntä silmiin.
— Istu polvelleni, rakkaani…
Mutta yhä syvemmälle lyyhistyi Elina. Yrjö painui hänen puoleensa ja nosti hänet ylös.
Kuinka toisin hän, Vitold, oli sen tehnyt! Hänen voimakas käsivartensa, se se juuri oli Elinan onnettomuus!
VI
Dargis ei lähtenyt kotiin, hänelle olisi ollut mahdotonta sulkeutua huoneeseensa. Hänessä raivosi toivoton riemu, polttava, miltei fyysillinen tuska.
Pois, ulkopuolelle kaupungin, meren rannalle, missä saattaa hengittää, missä ilma on jäähdyttävää ja raikasta!
Hän elää siis vielä. Tunne ei ole kuollut, sydän ei ole kivettynyt, hän kykenee rakastamaan!
Mereltä päin puhalsi kylmä viima. Lahden pohjukka oli jo jäässä.
Dargis avasi päällystakkinsa ja sen alla olevan takin, avasipa vielä liivit. Hän olisi tahtonut paljastaa koko palavan rintansa.